Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

torstai 26. heinäkuuta 2012

MUSTISHIIRI JA MUUT ELUKAT



sinisiipi, perhonen
leppäkerttuSateisesta, yksinäisestä ja varsin ikävästä heinäkuusta huolimatta terassilla on ollut oikea elukkameininki. Heinäkuun alkupuolella, kun neiti Aurinko suvaitsi näyttää lämmintä hymyään, aloitin varaston siivoilun, joka oli juhannushuiskeessa jäänyt jotenkin takavasemmalle. Jo hieman aiemmin olin huomannut kutsumattoman kesävieraan, joka luikahti aina    salamannopeasti olemattomiin kun avasin terassin oven. Luulin että ainoastaan Miehet, sisiliskot ja käärmeet hallitsevat  katomistemput yhtä lahjakkaasti:)

Terassin auringossa mustavalkoinen välähdys aineellistui  pikkuhiljaa tappisolujen, sauvojen ja hitaan älyämiseni kautta Kissaksi. Meni toinen mokoma lisää ennen kuin tajusin millä tavalla tämä herrarouva Simsalabim taikansa teki. Hyvien taikatemppujen tavoin salaisuus olikin varsin yksinkertainen eli piilopaikka oli naapurin ulkovaraston alla, johon se livahti katsetta nopeammin. Jossain vaiheessa huomasin miten tiiviisti kissa tarkkaili vihreillä lamppusilmillä naapurivaraston päädystä touhujani. Ehkä sekin ihmetteli pikkuruisen terassivaraston valtavaa rojumäärää, joka levittäytyi takapihalle ja terassille. Kun lievä aherrus ja kuumuus pakottivat minut nesteytykseen, kissa innostui oma-alotteisesti auttamaan siivouksessa pudoten siinä hötäkässä ison pahvilaatikon kanssa varaston hyllyltä alas. Se oikoi vähän nolona häntäänsä impaten ohimennen vernissaöljy-coctailiani, jossa pensseli jo odotti innokkaasti  varaston lattiaa. 
- Olet tyhmä kissa, sanoin paiskaten laatikon omenapuun viereen.
- Nau, hän vastasi vienosti ja tapitti minua uskomattomilla taikasilmillään. Kyseessä oli hellyttävän nätti tyttökissa. Oli varsin helteinen päivä ja koska kissa yritti juoda kukkavettä, toin sille oman astian ja päätin jättää tiukasti tarjoilut siihen. Kissa nukkui päivät terassilla ja häipyi illan tullen pois, josta päättelin että sillä on ehkä huoleton emäntä tai isäntä, joka heittää kissan päiväksi ulos ja ottaa töistä tullessa sisälle. Käytäntöhän on loppujen lopuksi aika tavallinen.
Miuku, kissa

Näin ei ehkä kuitenkaan ollut, sillä jossain vaiheessa huomasin, että kissa nukkui sinisellä penkillä jo aamusta alkaen. Kissa vaikutti vähän nälkäiseltä, joten hellyin kermatilkan ja kaurapuuron verran, jota minulta aina jää. Kerma kelpasi, mutta puuro ei:) Olin pitkin alkukesää laittanut ruoantähteitä myös siilille. Osa niistä päätyi tietenkin harakoiden ja naakkojen aamullisiin laamapaitaorgioihin ja osa ehkä mirrinkin suuhun. Jo varhain keväällä kuulin ensi kerran omituista kolinaa terassilta myöhään illalla ja yölläkin. En kuitenkaan koskaan löytänyt mitään, joten tuli mieleen sekin, että olisiko siellä ollut Mirri jo ehkä silloin? Tämä kaunis Blackandwhite oli kova pala kaltaiselleni kissa-allergikolle, joka hullaantuu niin helposti kaiken sortin kodittomiin kulkureihin.
siili
Tullessani eräänä iltana kotiin kuului terassilta äänekäs ruuanmässytys. Kylläpä siellä nyt Ronkeliruustinnalle ruoka maistuu kun Mustis-hiiri ei ole paikalla nauroin itsekseni. Kissa oli kuitenkin penkillä kahden kokoisena ja joku ihan muu kipitti kalossit kopisten pissatuslaitteen taakse piiloon. Sehän oli tietenkin rouva Siili. Otin kissan kainaloon ja paiskasin sen varastoon estääkseni muka turhaa konfliktia, koska minulla oli hurja tunne siitä, että siilejä taisi olla siellä jo useampiakin. Kuten muuten olikin ja joku niistä ryökäleistä ehti luikahtaa oven raosta sisälle. Karusellista puuttui enää varpusparvi, joka aikoinaan tuli suoravetoisesta avotakasta suoraan olohuoneeseen joskus satoja vuosia sitten kun heräsimme kuopuksen kanssa päiväunilta. Onneksi nyt on hormiton talo:)

Omassa live-elämässä on näköjään vain mielikuvitus rajana ja siihen vaikuttaa sekin, että eläinten mielestä olen täysin vaaraton ja harmiton tyyppi. Kala ja kana voivat jossakin kypsyysvaiheessa olla ehkä eri mieltä:) Siili viihtyi sängyn alla kauan lueskellen hävyttömästi salaisia pöytälaatikkorunojani ja ikivanhoja joulukortteja. Odottavan aika on pitkä ja niin se oli nytkin kun odotin Mirri kainalossa eteisessä josko siili viitsisi viimeinkin lopettaa lukutuokionsa. Vihdoin ja viimein Rouva Siili suvaitsi vönkiä virne suupielessä sängyn alta ja pyörähtää menuetin jos parikin olohuoneen matolla ennenkuin osasi ulos, mutta vielä ovelta se kääntyi päättäväisesti keittiöön, mutta siinä vaiheessa annoin sille hellästi muuttoapua ulos. Latzamirri inhoaa näitä siiliröyhkimyksiä ylikaiken ja ilta illan jälkeen ne tanssivatkin yhä rohkeammin ripaskaa terassilla, hakkaavat haarukoita pöytään ja huutavat: "Ruokaa, ruokaa!

Mosku

Tämä saa jo itse hirvikoirankin miettimään, että onko tässä enää mitään järkeä? Ei ainakaan emännällä, joka hyppää milloin minkäkin villieläimen, siivekkään tai kulkurin perässä, se paljon päätä paina! Pitänee istahtaa kiireemmäksi aikaa, josko tässä ennen ensi viikkoa lenkille pääsisi:)

Valokuvat ovat omia kännykkäotoksia, paitsi tuo viereinen Mosku-kuva, joka on hieno harhalaukaus by Gentleman:)

38 kommenttia:

  1. Olen pahoillani, että en malta olla kommentoimatta, mutta mielestäni pieni puolustuspuhe on paikallaan. Se ei ole sellainen herrasmiesten puolustuspuhe kuin Iivana Nyhtänköljän takavuosina ihan levytetty asiavuodatus, joka oli asiallisempi kuin kansanvillitsijä Sokrateksen myös kuuluisuutta saanut jutustelu. Kiinnitin jutussasi huomioni vertaukseesi katoaviin miehiin. Olin aistivinani jonkinlaista ihailua miestyyppiä kohtaan ja muutkin kokemukseni osoittavat samaa: Naiset kiinnostuvat kaiken maailman shemeikoista, jotka tulevat ja kokevat ja näkevät ja menevät, eivätkä suinkaan meikäläisistä vakaan ykstotisista miehistä, jotka ovat valmiita jäämään kuin eräs jähmeä aine Junttilan talon seinään. Miehen pitäisi osata laulella tai soitella tai runoja luritella, näytellä tai vähintään osata kirjoitella kiintoisia eeppisiä tarinoita. Entäs sitten nuo eläimelliset vertaukset? Naissukupuolen ihailevan kiinnostuksen kohteena ovat miehet, jotka ovat kuin tiikereitä tai leijonia tai kotimaisittain ehkä karhuja tai suseja -petomaisia kumminkin. Vaan eipä nainen juuri vilkaisekaan mieheen joka on kuin pupu (kani tai jänö) puhumattakaan hiiren kaltaisesta. Ja kuitenkin: ovatkos hiiret ja kanit vaiko leijonat ja tiikerit sukupuuton partaalla? Sopisi naissukupuolen miettiä sitä.
    Entäs sitten nuo siivekkäät? Miehen odotetaan olevan kuin uljas kotka eikä suinkaan meikäläisen tapaan kuin inisevän hyttysen kaltainen. Ja ilmaston lämmetessä kuitenkin kotkien määrä saattaa olla hyvinkin hupeneva, koska vain ainokaisen poikasen pystyvät pesäänsä hankkimaan, mutta hyttyset suorastaan ovat valtaamassa maapallon - yhä uusia laajoja alueita. Vaan kuka ihailee hyttysparkaa, joku upealle lentonäytökselle korkeintaan laiskasti käsiään taputtaa. Muista myös, että koirashyttynen korkeintaan sievästi pistää, mutta ei ime verta kuten naarashyttynen ahnaasti tekee. Mitäs siihen sanot sitten? Kuinka meidän kunnon miesten käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän anonyymiä varsin ansiokkaasta kommentistaan, tosin koko härdelli taisi jäädä yhden ainoan lauseen varjoon? Sokrates ei ehkä arvannut että suoraan puhuminen voi johtaa sangen ikäviin ja myrkyllisiin maljapuheisiin:)

      Shemeikat, donjuanit ja gigolot eivät viehätä minua sen kummemmin kuin aurvaarat tai volvomarkkasetkaan, ja olen pahoillani, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä miten kunnon miesten käy, enkä muutenkaan harrasta miehiä monikossa.

      Pöllöt ja kanit käyvät minulle siinä kuin kotkat, käärmeet tai hiiretkin, lajilla tai rodulla ei ole mitään väliä. Minulle mahtuu kaikki, joskus jopa homo sapiens-uroskin. Minusta nainen vilkaisee ihan tavalliseen, jopa arkiseen mieheen, mutta se milloin ja keneen vilkaisee on ihan sama yhtälö kuin siellä urospuolellakin. Onko oikea hetki ja tunnelma? Onko toinen minun näköinen ja vaikka ei olisikaan, tarvitsenko ehkä ystävää, joka ymmärtää minua ja minä jotenkuten häntä? Joskus voi myös ajatua johonkin ehkä elämäntilanteen tai vain muuten? Heikon luonteen vuoksi?

      Naaras joutuu kehittämään munat(ja kantamaan lapset) kun uros vain siittää, Ihan ravinnotta ei tämä tuleva sääskisukupolvikaan kehity, joten sen takia se naarashyttynen imee verta, jatkaakseen sukuaan, jonka joku suurempi tahto aikoinaan keksi. Se muuten yrittää huomaavaisesti puuduttaa paikan ennen sitä. Ihan Pyhällä Hengellä ei siis tämäkään (hyttysten kehitys)hoidu, niin kivaa kuin se olisikin.

      Poista
  2. Moi MUSTIS!

    On hyvä että kodittomia eläimiä ja ihmisiä säälitään ja annetaan ruokaa ja juomaa. Elämässä olisi paljon vähemmän kiinnostuksen kohteita ja rakkautta, jos niitä eli heitä ei olisi. Ja urospuolinen ihminen valittaa yksinäisyyttään ja kärsimystään, kun heitä ei huomata. Mies haluaa olla mieluummin leijona kuin hiiri, vaikka mitä vikaa hiiressäkään on...Ja sitten on näitä tosikkomiehiä, joilla huumorintaju on hakusessa.

    Hyvää viikonloppua, MUSTIS!<3333

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia Aili.

    Sain jo silmät ja korvat täyteen tästäkin sen vuoksi, että erehdyin kyselemään kuljetuskoppaa lainaksi, josta vedettiin rivakasti toimittajatarmokkuudella puolipilkallisia kyselyitä siitä, että meinaatko kuskata kulkukissoja ympäri Suomea ja vaarentaa oman terveytesi? Kai sitä nyt tarvitsee kopan, vaikka veisi sen vain kilometrin päähän kissahoitolaan tai löytöeläinkotiin? Ehkä hän ajatteli että voisin jopa ottaa kissan vaikka syliini ja antaa sen hypellä autossa apinan tavoin? Lisäksi kuulin senkin, että eläimiä rakastava ihminen tajuaa todella harvoin sen mikä on eläimelle parasta?? Sekin on usein totta ja olen kuullut myös ihmisistä, jotka eivät pidä eläimistä ollenkaan, mutta eivät silti tajua eläimen parasta, puhumattakaan että se heitä isommasti edes kiinnostaisi?

    Miehiset elukat jätän nyt ihan omaan arvoonsa:)

    Anteeksi vuodatus, mukavaa viikonloppua Sinullekin:)

    VastaaPoista
  4. Osuin minäkin tänne siivousten lomassa. Mukava juttu, muttaenemmän kuin se herätti, herätti minussa kommentoimishalun kommentit.

    Anonyymi hiirimies oli minusta oivallisesti ja valittamatta kuvannut ehkä juuri omaa tilannettaan tai sitten vaan heittänyt vähän löylyä kiukaalle.
    Oli nyt miten vaan, niin näyttionnistunene . Siinä älähtikirjoittaja nousten sapeli ojossa puolustuskannalle. Voi, voi kun naiset sääskistä lähtien joutuvat niin koville. Miehet ne vaan siittää ja hurmaa ja kesäperhosten lailla joutuvat lentelevät kukasta kukkaan.

    Aili-mummo muisti vielä sen, että miehet välittavat yksinäisyyttään ja narisevat heti kun ei heitä huomioida. Koskiko viittaus huumorinpuutteeseen juuri tähän anonyymihiireen? Jos koski, niin minusta osoite oli väärä. Hiirellä sitä juuri tuntuisi olevan. Tuollaiseen huumorintajuiseen hyttyshiireen hiireen minä haluaisin tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan anonyymi Number Two. Tämä hiirimies ei ole hiiri ollenkaan, hän vain teeskentelee ja heittää oikeastikin vähän löylyä kiukaalle ja sehän on näin kylmänä kesänä ihan kiva juttu:) Ne sapelin heilutukset sun muut miehiset uhot jätän mielihyvin miehille ja tyydyn mieluusti tähän kukan osaan ja suosittelen lämpimästi tutustumista tähän mieheen, hän on varmasti sen arvoinen.

      Poista
  5. Innostuin lukemaan näitä juttujasi tästä eteenpäinkin. Osaat mukavasti värittäen kertoa ihan tavallisesta harmaasta arjesta tavalla, joka tempaa mukaansa. Enpä ihmettele noita loistokkaita lukijarivejä tuolla alhaalla. Uusia juttuja odottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisu, totuushan on aina tarua ihmeellisempää:) Lukija on ehkä kaltaiseni tai sitten hänellä on ihan toisenlainen näkemys asiaan, joka sekin on hyvin terveellistä kuulla. Kaikki jutut eivät kiinnosta kaikkea ja joskus aika tylsästikin kirjoitettu juttu kiinnostaa, jos se koskettaa ihmistä jollakin tasolla henkilökohtaisesti? Minulle riittää jos on yksi tai kaksi ihmistä juttua kohden, jotka kohtaavat sen jollakin tasolla, millään muulla ei ole mitään väliä:)

      Poista
  6. Voivoi, bestisleskihyvä, sun pränttäyksiäs.
    Sussa sitä on vaffana ominaisuutena tuo pirtee pikku pyromaani.
    Tuskin koskaan jätät ketään kylmäksi, ainakaan täällä virtuaalissa.
    Ehkäpä juuri tuon ilmeikkään kerronnan takia mää tykkään sun tarinoistasi.

    Mä olen kans sitä mieltä et ny löyty miespuolinen pannarimaakari,
    joka tosin tuossa alkutaipaleella on oikeessakin, evoluutioon perustuen.

    Onhan näitä ajanjaksoja, jolloin naiset aina valkkaavat vahvat geenit, juuri taatakseen jälkeläistensä menestymisen elämän kiertokulussa ja tytyvät sitten normaalielämään jonkun hiirulaisen kanssa, joka vain huolehtii heidän jälkikasvustaan nurkumatta.

    Mutta pikkuprovosointina tämän ekakommin, yhden lauseen varjoon jääneenä, silti ottaisin.
    Mitä mummon kammarin juttuihin tullee, osittain samaa mieltä, etenkin tuon huumorintajun kanssa, ja luulen oikeesti ettei sitä täällä oo juuri muilla kuin yhdellä mustallaleskellä ja meikäläisellä, samassa mittakaavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä oli nätisti sanottu maksi ja välillä pitää yrittää vaikka hampaat irvessä, koska tuota ihanaa kevätkulotusta ei ole enää voinut täällä taajama-alueella tehdä eikä syysnuotioita gasoliinilla sytytellä,joten pitänee tyytyä tähän virtuaaliseen. Kiva kuulla että joku välistä tykkääkin, vaikka yhtä hyvin saa vapaasti olla tykkäämättäkin ja mitä näihin hiiriin ja miehiin tulee, niin itselläni kävi aikoinaan todella flaksi kun SATUIN samaan omannäköiseni ja varsin vahvaluotoisen ihannemieheni. Olisi tuo muillekin kelvannut, mutta jostain syystä se ei sitä ikinä älynnyt ja sehän oli minun onni.

      Olen aivan varma että tällä anonyymillä löytyy huumorintajua, tosin se ei luultavasti ole ihan näin raadollista kuin minulla ja ehkä Sinullakin:)

      Poista
    2. Miten niin välillä pitää, ainahan pitää! ainakin yrittää.
      Täälläpäin onihan semmottia pieniäpalasia joilla saa syttymään tulen kun tulen ja joskus jo ammoin hiipuneen nuationkin
      Toiset pienenpiä, ompa joukossa joskus joku isompikin kokkare.

      Tuo anonyymin teksti oli sellaista että eppäilin ensiks jonkun maita ja mantuja enempikin kierrelleen olleen asialla, rimmauksiksta päätellen.

      Ja kuinka ollakaan, taisinko (taas?) olla noissa aanauksissani oikeesa.
      Anonyymin tekstinkäsittely ja sananasettelu on mielestäni hyvää...

      Poista
    3. Aivan maksi, niin pitäisikin (mistä tuo ehtomuoto aina tulee?) Ensimmäinen anonyymi on luultavasti kierrellyt jonkun verran tätä palloa, puhumattakaan että verbaalinen lahjakkuus on Hänellä jo kovastikin verissä, jopa niin että on odotettavissa jo jonkun sortin julkaisuakin?

      Toinen anonyymi olikin ensimmäistä anonyymia ihaileva naishenkilö tai ainakin hän antoi niin ymmärtää? Nämä anonyymit ovat välillä aika mielenkiintoisia otuksia:)

      Poista
    4. Kas kas, onkos mulla miespuolinen kaimakin?:D
      Terveiset huumorittomalta naispuoliselta pannarimaakarilta (minuahan tällä nimellä ko. henkilö kutsuu). Hyvä nimityshän se vaan on, eikä nimi miestä jos naistakaan pahenna. (naurua)

      Poista
    5. Huomasin saman plätty, mutta hyväuskoisena ajattelin että se oli vain sattuma? Jos sinä olet maakari, minä voin mielihyvin olla se paakari, joten sehän rimmaa mukavasti yhteen:)

      Poista
  7. Hauskasti kerrottu,Mustis-sisko...Kisuli on melkein kun mun Mirri-kissani silloin lapsena. Onko sulla uusi koira, vai istuuko Likka tuossa kuvassa..?
    Kaunista kesäpäivää Sulle.
    Menen vielä yhdeksäksi päiväksi töihin ja sit kesälomille...eläkekahvitusten kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa hieno juttu että pääset viimeinkin hyvin ansaitulle vapaille unikko! Toivotan aurinkoisia ja kiireisiä eläkepäiviä. Tuo koira ei ole Likka, hän lähti pari vuotta sitten luotani paremmille hirvimaille. Tässä on se nuorempi koira eli Mosku. Kaksi koiraahan minulle silloin jäi, ja aluksi Mosku oli Villissä lännessä kun asuin vielä "ranchilla", mutta sitten se ajautui mutkan kautta takaisin ja eräs kiltti ihminen otti sen hoiviinsa, koska rivitaloyksiö on aika kurja paikka pitää villiä ja haukkuvaa koiraa. Naapurit eivät ehkä tykkäisi?

      Latzamirri on melkein lapsuuskissasi kopio:)

      Poista
  8. Mustis, ihan oikein puhut tuolla kommentissasi. Kirjoitus, oli se kirja tai bloggaus, kiinnostaa ihmisiä monista eri syistä. Ja yksi syy on se, että kaikista jutuista voi jollain tavoin peilata itseään, sen verran meissä kaikissa on samoja, ihmisiin istutettuja ominaisuuksia.

    Kävin eilen huvikseni lukemassa (ja kannattaa käydä vastakin) joitakin kommentoijiasi, ja huomasin, että "samaa puuta" meistä löytyy, ehkä vain erilaisissa kuorissa.

    Luin jokin aika sitten kirjan Illan tullen (Cunningham) ja huomasin, etteivät maantieteelliset olotkaan erota ihmistä ihmisistä. Niin samoja pulmia siinä käsitellään. Helppoa ei ole kenelläkään. Pienet ja isommatkin pulmat ja käyttäytymismallit seuraavat ihmiskuntaa kuin, kuin, (en keksi mitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunnallinen, rodullinen ja maantieteellinen sijainti vaikuttaa ehkä yleispätevään juttuun ja ongelmaan yhteisössä, mutta sisimmässään ihminen on kuitenkin aina sama ja vaikka on ehkä latistavaa ja helppoa siteerata laulua, niin minua on koskettanut jo nuoruudessa tämä Pekkarisen .."..aatosta jaloa ja alhaista mieltä, tunteiden paloa ja kylmyyttä sieltä, syömmestä pienestä löytyä voi etc." Tästä laulun alkusanoista on myös Levengoodin kirja:)

      Voisikohan tuota lausetta jatkaa vaikka kuin ilta aamua tai syksy kesää:) Kiitoksia Liisu. On ihanaa kun joku keskustelee.

      Poista
  9. Enimmäkseen ihmisihmisenä kommentoin kirjoitustasi sillä tavoin kiitoksella, että eläimistä on kannettava vastuu. Ei minustakaan olisi jättämään koditonta eläintä ilman hoivaa.

    En toki itselleni ottaisi, mutta veisin eläimen sille tarkoitettuun hoivapaikkaan. Siis kissat ja koirat. Muut jättäisin niinsanotusti luonnon armoille, vai onkohan olemassa siilihoitoloita?

    Mun on taas edessä eläintenhoitopäivät: Lakukissa, Pipsakoira ja Marsumarsu jäävät vastuulleni muutamaksi päiväksi. Siin on menemistä. Pipsakoira on hyvin leikkisä ja hänen kanssaan saa heittää palloa väsymiseen asti.

    Lakukissakin on alkanut pitää minua palvelijanaan. Puskee jo jalkaan ja pyörii jaloissani? Outoa aivan.

    Miehistä en sano täs kohtaa mitään... hih..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anna miten erehdyin tämän kissan suhteen. Hänellä oli hieno oma koti. Perhe oli puolisen vuotta sitten muuttanut ja päästäneet ensi kerran sisäkissana olleen nyt kesänkorvalla käymään ulos melkein naapurissa. Uskomatonta, ettei puskaradio ole aiemmin tavoittanut oikeita ihmisiä. Nyt sattumalta lähinaapurilta kuulin että toisen rivarin asukkailta oli mustavalkokissa kadonnut?

      Löytöeläinkoti ei tätä enää huolinut, koska kissaa ei katsottu enää löytöeläimeksi!!?? Pulmatilanteessa olisin toki saanut sen sinnekin viedäkin, pyörällähän en olisi edes voinut sinne 30 km päähän lähteä kissa kainalossa, enkä muutenkaan, koska asia on oli niin epäselvä ja haku koko ajan päällä! Luonnoneläimet pitävät huolen itsestään, heihin en kajoa sen kummemmin, mitä nyt joskus vähän avitan:)

      Tuosta Lakusta tuli heti mieleeni jonkun viisaamman lause, joka tiesi, että siinä kun koira on ihmisen palvelija, ihminen onkin kissan palvelija? Antoisaa ja kivaa "mersumarsun", Pipsan ja Lakun hoitelua Sinulle Anna. Sohvanvaltaaja saa ilmeisesti luvan nyt väistyä:)
      Delete

      Poista
  10. Kiva kertomus, Mustis. Joskus ajattelen, että olet enemmän kuin ihminen, kun olet sellainen humoristinen, eläinrakas luonnonlapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milena, mutta joskus koen kyllä olevani enemmänkin eläin kuin ihminen:) Nyt lähden reissuun ja palaan Milenan mietteisiin sitten myöhemmin, mutta sitäkin varmmemmin. Niistä koen aina löytäväni sielunsiskomaista ja elämänmakuista elämää, vaikka omani onkin jo paljon yksinäisempää ja jotenkin "laihempaa".

      Poista
  11. kiva tarina eläinystävistä. Jotain turvallista sussa on, kun noin luottavaisesti tulevat luoksesi kissat, siilit , perhoset, leppikset ja kaiketi "vinkuvat itikatkin". Myös jotain maagista, joka kiehtoo uroksia ja saa heidät avautumaan sanan säilällä;))
    Hyvä kun kisu löysi kotinsa, mutta taidat saada hänestä vakivieraan. Ihan tuli lapsuus taas mieleen, kun pihalla oli kesällä siilejä ja niille tosiaan annettiin ruokaakin, mummoni sanoi että siilit pihassa pitää käärmeet loitolla. Kissani ei koskenut siiliin, varasti korkeintaan siilin ruokakupista vähän. Toivotan hyvää viikonloppua ja aurinkoisia päiviä sinne pohjolan maille. Liekkö lomaa vielä? jos on, niin vinkeetä menoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni, vaikka en osaakaan niitä kasvattaa enkä hoivata oikeaoppisesti. Olen varma, että jos Naukumiuku pääsee vielä ulos, niin kyllä se terassille osaa ja mikäs sen ihanampaa! Nyt lähdin tosin reissuun, enkä ole kotona ollenkaan, mutta penkki ja aurinko toivottavat sen aina lämpimästi tervetulleeksi kuten minäkin:)

      Nämä siilit pitävät puolensa melkein kaikkea muuta kuin peltilehmiä vastaan ja ihan samoin meillekin jo ekkaluokalla aikoinaan opetettiin ettei siili väistä edes käärmettä:) Kuten tuolla ennemmin jo sanoinkin tuo luottamus voi johtua siitäkin, etteivät ne juurikaan noteeraa minua? Ehkä näillä miespuolisilla otuksilla pätevät ihan samat vaikuttimet:)

      Kiitän katris ja samoin sinne, tosin olen vähän etelämpänä tällä kertaa:)

      Poista
  12. Kissat tulevat sinne missa viihtvat. Ja siella pysyvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä niinkin, toisaalta voi olla monia muitakin syitä miksi kissa hakeutuu eri paikkaan, kuten tässäkin: Eli muutto, kissan ikä, outo paikka ja ulkopiha. Myös kaverikissa oli vast'ikään kuollut. Kissan omistava nainen oli niin onnellinen saadessaan jo kuolleeksi luulemansa rakkaan Miukun takaisin, että olimme tippa linssissä kumpikin. Olin tosi nolona että näin oli käynyt, ehkä niin ei olisi tapahtunut ellen olisi hyysännyt kissaa?

      Poista
  13. Onpa kaunis kissa! Vaikea tilanne olisi minullekin, olen myös allerginen mutta helläsydäminen, siinä olisi tiukka paikka. Kyllä eläimet vaistoavat, kuka on hyväsydäminen, kenen puoleen kannattaa kääntyä.
    Mainio tarina tilanteesta, hykerryttää täällä ulkopuolella :-D

    (Google erotti minut, koska en ajoissa muuttanut nimeäni takaisin :-o. Olin kesäretkellä, enkä huomannut koko varoitusta. En tiedä, miten tässä nyt käy ja kuka minä nyt sitten olen, tai kuka minun pitäisi olla???)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Uuna, sen lisäksi että hän oli aivan uskomattoman suloinen ja kiltti kissa. Kun käskin esimerkiksi käydä illalla pissalla, hän juoksi pihalle ja kyykki siellä ja juoksi kutsusta takaisin terassille. Kaikesta huomasi että hän oli saanut rakkautta ja ollut hyvin hoidettu kissa.

      Eli et voi olla enää Usva? Ymmärsinkö oikein? Ole vain Uuna, se on ainakin yhtä hieno nimi kuin tuo Usvakin? Itsekin haluaisin vaihtaa tuon profiilikuvan kun tuo sininen lady jo vähän kyllästyttää, mutta toisaalta inhottaa se musta varoituskolmiokin, joka tulee aina sen jälkeen entisiin avattariin.. ehkä löydämme vielä oman itsemme täältä Blogistanian hämäriltä kujilta, jos vain jaksamme etsiä? Onnea matkaan Uuna-Usva:)

      Poista
  14. Hauskan otsikon elävälle tarinallesi olet keksinyt:) Tämä kertomuksesi herättää monia lukijoita muistelemaan myös omia nostalgisia kokemuksiaan. Kissa muistuttaa väritykseltään minulla -70 luvulla ollutta "Mattikattia"...
    Siilitkin näyttävät olevan melko röyhkeitä siellä villissä lännessä! ;D

    Mietin tässä, että saattaa jopa karhut ja muutkin metsän eläimet haikailevan ystävyyttäsi (kuulin jostain läähätyksestä, joka laittoi Mustiksen juoksemaan)!...Heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnimenähän olikin aluksi Elukkahärdelliä, mutta minusta tuo oli paljon osuvampi? Siilit ovatkin nyt varmasti ihmeissään kun joutuvat tekemään töitä ruokansa eteen, no kohtapa ne jälleen syysiltoina saavat puuronsa ja ehkä tuovat jälkikasvuakin paikalle:)

      Joskus yönpimeydessä saattaa mielikuvitus laukata sen verran, että on parasta ottaa jalat alleen, vaikka olenkin sitä mieltä että karhua paljon vaarallisempi ihmisellekin on aina se toinen ihminen:)

      Poista
  15. Eläimet, niin kotieläimet kuin luonnossa olevatkin ovat aika melleviä. Mullakin tulee eläinjuttua omaan blogiin, kuhan tässä ehin skriivaamaan, mökillä aina on jottain jänskää, ei ollu karhuja kuiteskaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään mielenkiinnolla odottelemaan plättyskä:) Mökillä on aina paljon kirjavampaa eläinelämääkin kuin taajaman taloyhtiön pihakompleksissa, jossa sielläkin aina jotakin vilinää silti riittää:)

      Karhut liikkuvat ilmeisesti aina siellä missä minäkin, toukokuussa niitä oli David-Townissa havaittu jo useampaan otteeseen ja nyt on ollut tämä emokarhu tässä lähettyvillä, josta varoiteltiin, kun sen pentu jäi rekan alle. Silti lenkiteltiin koiran kanssa, olihan matkaa sinne kuitenkin 5 - 10 km.

      Poista
  16. Kesäisin näkyy liikenteessä, niin yöllä kuin päivällä, kaikenlaisia eläviä, nelijalkaisia ja kahdella jalalla jolkottajia, naaraita ja koiraita, sukupuolta erottamatta.

    Kyllä niitä tarttuisi takkiin enemmänkin, mutta onneksi kaksi karvaista kissapoikaa pitää huolen siitä, että kiintiö on täynnä. Tosin, mikäli löytyy ja ainahan niitä kesän aikana löytyy, apua tarvitsevia niin neli- kuin kaksijalkaisia, apua tulee annettua.

    Ja totta, mikäli liikkuu ja käyttäytyy rauhallisesti eikä yritä sekopäisenä uida liiveihin kiinni, nämä kesän villiinnyttämät tai/ja ulos paiskitut tapaukset löytävät paikan, jossa niitä ei kohdella huonosti ja autetaan jatkamaan matkaa tai selviämään luonnossa ja/(tai ulkoruokinnassa.

    Toivottavasti tästä sepustuksesta ei nyt kukaan ota herneitä nenäänsä ja vaikka ottaisikin, mielipide on omani, samoin toimintatapani. Totisesti sait myrskyn pieneen siilin vesivatiin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pitsit ja todellakin kesä herättää aina talviunesta niin eläimet kuin ihmisetkin:) Eläin- ja ihmiskiintiöni on jo melko täynnä, mutta ilman lupaahan nuo kaikenkarvaiset otukset näyttävät aina kävelevän sydämeeni, vaikka en millään haluaisi enää kiintyä kehenkään tai ottaa uutta lemmikkiä. Ajattelen usein, että on helpompi kun en ota mitään tai ketään, eli en uskalla elää enää tai vielä? Toisaalta tiedän senkin, mitä on olla sidottu ja kerjätä hoitopaikkaa tai hoitajaa, jos ei pääse itse lemmikkiään kuljettamaan hoitopaikkaan lähtiessään reissuun.

      Myrskyä on välillä vesilasissa ja vähän sen ulkopuolellakin, mutta hienosti kestämme sen ja kohtahan onkin jo oikeiden syysmyrskyjen aika, eikä maailmanloppukaan ole enää kaukana, joten elämässä on kaikki varsin mallillaan:)

      Poista
  17. Eläimellistä on meno huushollisi kulmilla.;)
    Kissalle onnen aikaa kun saa lomailla terassilla.
    Lasitetun parvekkeen suojissa kollimme makaa, jos vaan sää sallii.
    Hih, että puuroa kissa söisi, no ei varmaan, mutta kerma kelpaa.

    Siilit ovat hellyttäviä, Nehän ovat ihmisiin niin tottuneita, että ovat jo melkein kuin lemmikkejä.
    Niitä oli pihassamme kuusikin samaan aikaan, kun vielä rivitalossa asuimme. Makasivat aurinkoa ottaen kanssamme. Varpaita sai väliin varoa, etteivä näyki.

    Elukkata riittää täälläkin, kylläkin jotain kirvan tms. alkaa olla kukkasissa niin paljon, että heivaan roskiin viimestään huomenna.:-(

    VastaaPoista
  18. Kiitoksia Liplatus:) Minusta tuntuu että itsekullakin näitä ihania elukkahärdellejä näin kesän aikana on paljonkin, mutta ehkä tuo siili sängyn alla oli aika huippu juttu, tosin teknisesti kuva oli niin huono, etten kehdannut sitä tänne laittaa ollenkaan ja eivät kai nämä muutkaan valokuvausteknisesti kovin häävejä ole, zoomaan ja bongaan sopivia tilanteita pelkästään kännykällä.

    Siili on varsin sympaattinen eläin ja kissa taitaa loikoilla onnellisena oman emännän kainalossa:)Leppäkertut lienevät vähissä tänä kesänä, koska kirvat ovat villiintyneet aivan täysin? Mäntysoopa tai toluvesi voisi auttaa?

    VastaaPoista
  19. Rohkeita ja luottavaisia ovat siilit.
    Kännykällä kuvaaminen riittäisi Minullekkin nykyisin. Pieni ja kevyt, kuvan laatu riittävä. Hyviä ovat kuvasi.

    Juu, ei ole leppiksiä pahemmin näkynyt.
    Kokeilin mäntysuovalla, ne näytti katoavan ensin. Sitten kuin vaivihkaa niitä olikin hiipinyt kukkiini. Sotkusen tuntoiseksi teki parvekkeen.
    Roivasin roskiin.

    Tuntuu sää kylmenevän niin, ettei isompia määriä kukkasia kannate enää ostaa.
    Pelargonioita ja asteriksia (mitenhän kirjoitettane) on pari.
    Mini alppiruusu ja tyrakki.

    Toivotaan, että saamme vielä lämpimiä elokuun iltoja.:-)

    VastaaPoista
  20. Kiitos Liplatus ja niinhän ne ovat, joskus jopa maanvaiva, kuten eräällä naisella Kokkolassakin, jolla ne terrorisoivat ja purevatkin odottaessaan sapuskaa, koska populaatio oli kasvanut niin isoksi. Hän on syöttänyt niitä jatkuvasti, joten syyttäkööt vain itseään:)

    Leppiskuva oli ainoa mahdollinen koko kesänä ennen juhannusta, leppiksiä en ole juurikaan nähnyt, autoon oli eksynyt yksi ja sekin kuoli:( En ole ollut kotona vähään aikaan, joten en tiedä miten parvekekukkien on käynyt, muutenhan Pyhäjoki ja sisarjokensa kuulemma tulvivat kovasti ja sateitakin on ollut ihan riittävästi.

    Toivotaan leutoja elokuun iltoja ja aurinkoisia päiviä tämän viileän ja sateisenkin kesän viimeiselle kuukaudelle:) Yleensähän kurjan kesän jälkeen tulee kaunis syksy?

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜