Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

tiistai 12. lokakuuta 2010

MOSKUN HYMY

Paluu tulevaisuuteen on alkanut eikä hinnan kirpeyttä lievennä ollenkaan tämän tomeran koirapojan hymy. Vaikeana ja yksinäisenä aikana turvauduin hyvin paljon koiriini ja opimme elämään varsin omalaatuista ja vähän villiä susilaumaelämää. Meille kehittyi entisen mallin mukaisesti hyvä ruoka- ja ulkoilurytmi, varsinkin sen jälkeen kun vanha Likka siirtyi sisälle ja Mosku jäi yksin tarhaan. Siellä se usein räyhäsi, kiukutteli ja irvisteli minulle pirullisesti kun tulin töistä kotiin ja menin lämmitys- ja polttopuuhommiin.  Useamman kuin kerran mietin uupuneena että kohta otan kyllä jotakin kättä pitempää  ja kolautan sitä kalloon niin että vaikenee edes hetkeksi.  Rähinähän oli kuitenkin vain huomionhakua ja seuran puutetta.

Mutta pikkuhiljaa ja aivan huomaamatta Moskiitto oppi kauniisti odottamaan iltahetkeä kanssani, mihin sisältyi leppoisaa sisällä oloa ja seurustelua Likan kanssa, (todellakin leppoisaa; Mosku kiusasi reikäpään tavoin Likkaa ja pääsi alta aika yksikön juoksunaruun) lenkkeilyä ja tietenkin ruokailua. Vallattomana ja ylenpalttisen paljon liikuntaa vailla olevana, se osasi kytätä pirullisen tarkasti loksahtiko ulko-ovi varmasti lukkoon vai ei,  ja jos ei, niin silloin mentiin häntä suorana kohti vapautta ja ihania paskaläjiä:)

Usein se saattoi huitaista myös käsien käpi kun hain sen tarhasta tai karata vaikka pestistä,  jonka ansiosta naapuritkin oppivat suhteellisen äkkiä tuntemaan Moskun Peellä alkavan sukunimen ihaillessaan hihnan kanssa pyörivää raivopäistä emäntää. Silti olin ikionnellinen kun paskassa ja jätteissä pyörinyt koirapoikani palasi viimein kotiin. Useimmiten se odotti jo viattoman näköisenä juoksulankansa vieressä kun tulin epätoivoisena ja tyhjin käsin takaisin. Oli oikeastaan ihme, ettei se milloinkaan jäänyt rekan tai muunkaan masiinan alle, koska maantie oli kuitenkin niin lähellä ja minulla oli hirvittävä huoli myös siitä, että se aiheuttaa vaaratilanteita tiellä, kuten varmasti monesti aiheuttikin. Pesuahan Mosku inhosi miehiseen tapaan yli kaiken, mutta näiden retkien jälkeen se oli useimmiten pakon sanelema juttu, vaikka eihän tämä sulotuoksu lähtenyt pois edes pesemällä. 

Syyspimeällä ja varsinkin yöllä kun ison paritalon autius ja möröt alkoivat hirvittää, hain Moskun tarhasta ja sain nukkua levollisesti edes 2 - 4 tuntia kuunnellen unen läpi kahden koiran rauhoittavaa tuhinaa. Usein jouduin kuitenkin viemään Moskun jo aamukolmelta  tai neljältä koiratarhaan, koska se ei nuorena ulkokoirana tietenkään viihtynyt sisällä koko yötä, vaikka olohuone olikin useimmiten kylmä kuin hollitalli.

Viime syksynä jouduin eroamaan Moskusta, kun lähdin kotoani vuokra-asuntoon, johon olisi ollut vaikea näin haukkuhullua edes ajatella. Jos olisi ollut edes pieni tarha, niin ehkä sitten jotenkuten. Naapurit olisivat takuuvarmasti tykänneet:) Sen vuoksi otin mukaani vain rauhallisen ikivanhan Likan, joka pystyi olemaan sisällä ja joka ei mielestäni voinut muutenkaan isommasti häiritä juuri ketään. Tai niin luulin. Silloin ajattelin miten suuri taakka olisi pudonnut sydämeltäni,  jos olisin pystynyt Moskun nukuttamaan, sillä sitten ei olisi tarvinnut enää miettiä, miten se siellä nyt pärjää? Saako se nukkua kuivilla, mukavilla pahnoilla mihin sen aikoinaan opetin ja otetaanko sen perustarpeet huomioon edes osaksi niin kuin minä olin ottanut. Mutta enhän minä hennonut. Rakkaaksi tulleesta koirapojasta luopuminen on kaiken muun ohessa ollut yllättävän rankka ja vaikea juttu, vaikka tiedänkin että tottakai Mosku pärjää.  Sen reippaampaa poikaa saa hakea. Se joutuu nyt elämään vain erilaista, ehkä vähän karskimpaa koiranelämää kuin mihin se kanssani tottui. Mutta kuten jo hymystäkin huomaa, ei se tätä koirapoikaa ole lannistanut.

Hyvästi rakas, kurja Mosku, ole aina reipas ja kiltti poika:)

21 kommenttia:

  1. Voi mustis kulta, halaus Sinulle taas kerran. Kuinka kauniisti kirjoitatkaan.

    VastaaPoista
  2. On se kumma taito sulla:saaha ihminen ulvomaan naurusta tai itkusta...No nyt en ulvonut,mutta pikkusen pillitin kummiskii...Halit!

    VastaaPoista
  3. varmaan koirulikin vaistoaa että"häntä" edelleen ajattelet , vaikka et ehkä päivittäin ? Elämän tilanteet vaihtelee ,meistä riippumatta,,,,

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kertomus Mosku-pojasta!

    Itselläni on koiria ja ymmärrän tunteesi oikein hyvin!

    Ja aivan ihastuttava koiruliini!

    VastaaPoista
  5. Kuten varmaan tiedätkin Anna, kerran susi - aina susi?

    Ja jos joku olisi nähnyt miten hotkein kanankoipia kuten koira (söin vain kerran pari viikossa ns. ruuan) ja juoksin kieli vyön alla niiden kanssa aina metsässä (konkreettiseseti juuri niiden susien keskellä, jotka onneksi kiersivät meidät hullut kaukaa) ei ehkä enää uskoisi?? Siksi kai olenkin niin tykästynyt susitteluusi:)

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia myrksy, taito saada ihmiset itkemään ja nauramaan olisi tietysti aika mahtava juttu, onneksi se tavoitti kuitenkin Sinut.. Tosin sitä empaattisuutta mitä elämä ja ammatti on Sinulle opettanut ei kaikilla tietysti voi ollakkaan?

    VastaaPoista
  7. Voi Jupe, sanoit häntä häneksi, siitä saat kyllä halauksen ja 10 pistettä!

    Kuva on otettu nyt aurinkoisena syyspäivänä ja vaikka polkumme ovatkin eronneet, tulee aina joskus käytyä siellä ja sen jälkeenhän se aina vähän "rassaa" ja todellakin elämähän heittelee meitä kaikkia:)

    VastaaPoista
  8. Ajattelinkin Laali että koiraihmisenä varmaan tykkäisit ja tajuaisit myös väsymyksen, jota nuori huonotapainen ja villi voi koira herättää (joka oli myöskin ihmeissään ja pois tolaltaan elämän omituisuuksista ja oudoista tilanteista).

    Mosku on persoonallinen ja rotumääritelmän mukaankin aika komea hyväryhtinen koira, ehkä urokseksi vähän pieni, mutta sillä nyt ei ollut mitään merkitystä kun se ei hirvestä tajunnut tuon taivaallista:)

    VastaaPoista
  9. Voi että! Kyllä nuo eläimet ovat ihania ja tuovat elämään paljon - vaikkakin myös huolta!

    Ruotsissa sanotaan aina koiria ja kissoja häneksi, eli han tai hon, ei koskaan se. Minäkin olen oppinut sen ajattelutavan.

    Ja ja puhun aina koirille että he ovat minun lapsia! Ne ovat hyvin tärkeitä minulle, kun ne ovat tavallaan lapsia, ei ole omia lapsenlapsiakaan.

    Minulla on pentu joka täyttää kohta 8 kk. Kyllä siinä on tekemistä! Huh huh... vaikka onkin pienikokoinen koira, jotain 10 kg. Emä on 15 kg ja kohtalaisen pieni hänkin.

    VastaaPoista
  10. Mustissiskosein, Hallanharmaan tarina jatkuu taas sopivassa kohdassa syksyä.

    VastaaPoista
  11. Mustis...muistan aina..Likan..vuoksi käymämme keskustelut..ja Rockyn..
    Ihan niinkuin sanoit, Moskun on parempi siellä, vaikkei se ikävää yhtään vähennä.
    Ajelehan varovasti..halauksia sulle.

    VastaaPoista
  12. jokos siellä ollaan kotosalla? aamuhali.

    VastaaPoista
  13. hieno koirajuttu. (vaikka minä en "koiraihminen" olekaan, kuten sääkin tiedät, hihh)

    VastaaPoista
  14. Niin Laali,sanoinkin Likkaa aina häneksi ja Mosku poika oli se jostain syystä? Koirille tulee usein puhuttua eri tavalla aina luonteen ja kiintymyksen mukaan ja pentu on aina tosi rankka mutta rakas vastus.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Anna, niitä odotamme:) Hieno susikuvakin on profiilissasi ja voi olla että minulla tulee vielä rankkaakin tekstiä näistä susista....

    VastaaPoista
  16. Kepa muistan ikuisesti ne jutut. Oli tärkeää huomata miten Sinä (ja tietysti moni muutkin) jakoi suruni myös vanhan koiran menettämisestä, nyt tuntuu että kehtaako edes myöntää että joku koira voi olla yhtä rakas, kuin ihminen, mutta kehtaan kyllä ja aikoinaan oli eräs ajokoirakin mutta se on taas toinen tarina, jolta toki säästän Teidät.

    VastaaPoista
  17. Halauksia sinnekin tulet ja muistanpa kolme koirulia kesäisellä pihalla, jossa olit hoivatehtävissä, ehkä olet koiraihminen pinnanalaisesti tai pakon edessä, mutta kuitenkin... joo lännessä ollaan ja lassoja varotaan:)

    VastaaPoista
  18. Hei Mustis! miten tämä aika kuluu niin, ettei ehdi näitä blogeja rustaamaan, eikä lukemaankaan!!
    Nytkin alkoi pieni kattoremontti, jotta talven yli pärjää, ens kesänä sitten isompi. Tämä kesä onkin mennyt Keski-Suomen ja Raahen välillä ja paljon on saatu aikaan, mutta vähempi tänne blogeihin. Et sitten tullu Lossivahtiin, me olimme vain perjantai-iltana?. Käytiin muuten viime perjantaina Dadossa laulamassa ja edellisenä lauantaina. Sinä vielä kauniisti muistelet koiraasi, minä en saanut kissaani tavata lähtöhetkellä, kun se oli kadonnut poissaollessani, eikä palannut, eikä varmana enää elossa ole. En ehi nytkään lukemaan kaikkia kirjoituksiasi, mutta railakasta syksyä sulle Tv. Plättyskäinen

    VastaaPoista
  19. Kiitos Plättyskä, kun elämä vie ja kutsuu, pitää elää eikä notkua blogeissa (tiedän tunteen). En tullut sinne Lossiin niin raukka olin, voi että olit Dadossa ja minä aivan muualla! Surettava juttu se kissasi, luulin että se löytyi kuitenkin.. oletko kysynyt löytöeläinkodista?

    Hyvää vauhdikasta syksyn jatkoa edelleen sinne ja terveisiä sille "löytölapsellekin":)

    VastaaPoista
  20. Voi kuinka ihana norjanharmaa! Vanhemmillani on näitä ollut, valloittavia tapauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sinulle Maikki, tämä oli jo ikivanha juttu, mutta huomasin ihan vahingossa että joku oli lukenut sen, koska se oli noussut sivupaneeliin:) Norjanharmaat ovat mukavia ja usein hyvin lutusia koiria myös lemmikkeinä. Mosku on olemassa edelleenkin ja asustaa tällä erää Lappeenrannan liepeillä, haeskelen isompaa asuntoa, että voisin viimeinkin ottaa sen itselle. Vietin viime talvena pitkät ajat sen kanssa ja kesälläkin:)

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜