lauantai 20. marraskuuta 2010

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ


Äidiksi tulo mullistaa usein monen naisen elämän ja niin tapahtui myös minulle kauan, kauan sitten, minkä muistin erityisen hyvin muutama päivä sitten. Ilmeisesti siihen aikaan ei ollut keksitty edes kameraa, minkä vuoksi jouduin tyytymään kuvaan, jossa olen 15 vuotta vanhempi, mutta tuskin kovinkaan paljon viisaampi äiti:) Tässä sylikummina siskoni tyttärelle.

Kuvastahan ei mitenkään voi havaita sitä, miten tämäkin äiti monien muiden äitien tavoin osasi sopivasti lahjoa, kiristää ja uhkailla lapsia:) Milena kertoi blogissaan miten volyymi aina välillä nousee kuin huomaamatta, vaikka tarkoitus on tietenkin vain kauniisti huomauttaa lapsille jostakin ajankohtaisesta tai muuten päivänpolttavasta asiasta. Minulle eivät aina riittäneet edes isot kirjaimet. Kerrankin paiskasin tuolin tai parikin ikkunasta kun lapset vinguttelivat niillä pitkin lattiaa, eivätkä heti ymmärtäneet että ei on yhtä kuin EI. Myöhemmin sieluani lämmitti (ja vähän lohduttikin) ystävättäreni, jonka vastaava tempaus  oli - o'la italiano -  ja se kohdistui räväkästi brätseihin jotka löysivät uuden hienon kodin talon katolta:)

Edellisten ominaisuuksien lisäksi äideillä on ihmetaito ylitse muiden joka mikä on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle: Se, että naiset ja etenkin äidit ovat todellisia taikureita! Jopa niin, että kaiken maailman iirot ja simotkin jäävät kirkkaasti hopealle! (mutta nehän ovatkin vain miehiä). Nämä taikuripojat kehuvat usein sillä, miten he saavat kokonaisen ihmisen katoamaan. Onko tuo nyt temppu tai mikään? Äidithän tekevät sitä jatkuvasti. Ei tarvitse kuin kysäistä että kenen vuoro se nyt olikaan... niin PUH! Kokonainen perhe katoaa välittömästi.

Jotkut äidit ovat todellisia taikureita loihtiessaan gourmet-eväitä ihan tyhjästä, toinen taikoo puuttuvat lainalyhennysrahat vanhasta sokerikupista, kun taas joku ompelee prinsessamekon vaikka vanhoista verhoista. Kolhut ja pipit äiti parantaa aina taikapuhalluksella, puhumattakaan särkyneestä sydämestä sitten paljon, paljon myöhemmin.


Taikuuteen liittyy aina jonkinsortin noituus, mikä lienee lähempänä minua jo historiallisistakin syistä: 1980-luvun alkupuolella esikoinen joutui kovaan sanaharkkaan naapurin kolme vuotta vanhempien kaksospoikien kanssa ja oli aika pahasti alakynnessä riidassa meidän-isäpä-on-voimakkaampi-kuin-teidän-isä. Isot sukulaismiehetkin loppuivat kesken kun kaksospojilla oli aina parempi vaihtoehto, kunnes pojalla viimein välähti: Mutta meidän äitipä onkin Noita-akka! Kaksosten suut loksahtivat auki epäuskosta ja niin  poika tuli kerrankin henkseleitä paukutellen kotiin. Sen jälkeen olen nauttinut lähiympäristön ansaitsematonta ja ehkä vähän pelonsekaistakin kunnioitusta:)

Lisäys: Suuresti ihailemani André Rieun Ave Maria-tuubetus on poistettu ääniraidan eliminoinnin takia, jonka takana on tietenkin Emi ja/tai mahdollinen levyn myynti tai tekijänoikeus.                                       

perjantai 12. marraskuuta 2010

KORPPEJA JA KYYHKYSIÄ

Mustapukuinen leski seisoi usein rannalla katsellen satamaan tulevia laivoja. Komeat, raskaat alukset tai leuhkasti rantautuvat kauniit hedelmälaivat eivät kiinnostaneet sitä pätkääkään. Hän haaveili edelleenkin jo uponneesta sotalaivasta, jonka ulkoinen muoto olisi kyllä päihittänyt kaikki satamaan tulleet alukset, puhumattakaan siitä että se oli edelleenkin maailman tutuin ja rakkain alus hänelle.  Häntä lohduttivat enää kauniit jälkeläiset pesueineen, joista toinen oli äitinsä kaltainen yönlapsi ja toinen kovan luokan miinanraivaaja, jota eivät kaiken maailman ovelat pirunlukot hämänneet. Siitä huolimatta mustiin pukeutunut leski palasi aina uudelleen satamaan katsellen rantaan saapuvia ja sieltä lähteviä aluksia, vaikka ei enää ikinä uskonut mitään löytävänsäkään.

- Mitä helvettiä se tuokin täällä aina notkuu, kiukuttelivat satamaruusut ja samaa ihmettelivät myös säälivät ohikulkijat puoliääneen. Mitäpä yhdestä vanhasta raakusta kun satama oli täynnä toinen toistaan kauniimpia fröökynöitä,  jotka jaksoivat ihailla uusia, uljaita tulokkaita. He olivat naisia, joiden elämä oli täynnä kulttuurielämyksiä, ammattitaitoa, työtä ja pätevää osaamista ihmiselon eri sektoreilla. Heistä sitä löytyi potentiaalia ihan toisella tavoin kuin jostakin rannalla kyyhöttävästä mustasta variksenpelätistä.

Turhaan varoittelivat vanhat parrat tulokkaita Rio de Blogistanin hirvittävistä naisista ja vaaroista. Yksi parhaimmista oli Circus, joka  jaksoi jauhaa kuin vanha kahvimylly, miten hänetkin oli joskus vuonna kypärä ja nolla lytätty ja kasaan laitettu, vaikka kuinka oli soitellut hienoa jukeboxia ja ladellut liirumlaarumeitaan kaunottarille. Omituisia olivat kovasti nämä Blogistania-maan tyhmät naiset kun eivät hyvän päälle ymmärtäneet. 

Vähän toisen tyyppinen oli taas naisia kosiskeleva leuhka, itsetietoinen, ehkä jopa yliopistoja tai ainakin kauppakorkeaa käynyt miestyyppi, joka käytti asenaan sovinismia ja maustoi sen hyytävällä pilkalla. Uskomatonta oli, että se iski kuin moukari maailmaa enemmän kuin peräkamarin akkunasta nähneiden daamien hellään sydämeen. Toisaalta oli vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, eroittaa kokemuksen syvä rintaääni pelkästä itserakkaudesta, joka poikkeuksetta taitaa olla naissankarin hallitsevin luonteenpiirre.  

Edellisten lisäksi Blogistania suorastaan vilisi rehellisesti värinsä paljastavia "hurmureita", joista osa oli harmittavasti varattuja ja osa muuten vain ehdonalaisessa. Osa heistä riemastutti hauskuudellaan ja osa etsi ikuisesti huomispäivän onnea jumittuneena eiliseen. Toiset paljastivat kaikki mahdolliset jos mahdottomatkin naisjuttunsa - joko toteutuneet tai itse keksityt - huitaisten niiden avulla huipulle, mistä oli helppo jakaa valtaa ja armeliaisuutta Blogistanin naiseläjille, aina sen mukaan, oliko hän korkeasti koulutettu vaiko vain tavallinen tyhmä sihteerikkö. Yhteen vihatuimpaan ryhmään kuuluivat ylimieliset oman tiensä kulkijat, joita mustiin pukeutunut leski salaa hiljaa ihaili.

Tarantella-lesken kuistilla kujersi iltaisin usein kyyhkynen tai parikin, jotka toivat viestejä niin sielunsiskoilta kuin isoilta pahoilta Susiltakin. Viestit lämmittivät sen mieltä ja sataman kova elämä muuttui niiden myötä pikkuhiljaa ihan mukavaksi paikaksi. Hän sai joskus jopa konkreettisia lahjoja, joita kirjekyyhky raahasi kylki vääränä kohtauspaikalle jonkun koodiavaimen perusteella:)

Kun Rio de Blogistan tuhottiin, osa porukasta ruikutti rannalla odotellen turhaan pelastusveneitä. Pikkuhiljaa levisi tieto, että jossakin muualla olisi vastaavia osavaltioita tai siirtomaita, joiden elämä voisi olla paljolti samankaltaista kuin vanhassa kunnon Blogistaniassa aikoinaan, tosin meininki  tulisi olemaan androgyynisempää verrattuna aikaisempaan hurjasteluun:) Zekeko oli maa, jonne osa populaatiosta rantautui aika pian ja osa vieraili siellä vain silloin tällöin tapailemassa vanhoja tuttuja. Mustiin pukeutunut leski pysytteli usein taustalla haluamatta isommasti sekaantua sen kummemmin Zekekon hallituspolitiikkaan kuin palturikärpäsen surinaankaan. Häntä hämmästytti ainoastaan se, miten suuret mittasuhteet joku pieni, mitätön inisijä voi saada aikaan. Lainalaisuus lienee tässäkin mitä ilmeisin, joten korreloisiko se vaikka hatusta heitetyllä kaavalla I=U/R? Tai satukirjaopin mukaisesti sillä, että kirkontornikin mahtuu sormukseen:)

Kuva on Halloveeni-ilmestys kuopuksesta, jota olen perussäädöillä vähän miksannut, alkuperäinen kuvaaja ei ole allekirjoittaneen tiedossa.

torstai 4. marraskuuta 2010

KONTRASTIA

Olipa kerran pieni, villi satamakaupunki eräässä Blogistania-nimisessä maassa. Satamaan purjehti monta kertaa päivässä suuria tuoksuvia hedelmälaivoja, joiden raskaat lastit sekoittivat mukavasti sataman elämää. Niiden lisäksi satamassa oli myös pienempiä, hyvin arkisia hinausaluksia, jotka olivat tietenkin välttämätön paha meriliikenteen sujumiseksi. Öisin satamaan saapuivat usein isot, komeat, mustat tankkerit ja vaaralliset ja salakavalat sukellusveneet. 

Satamakaupungin iloinen ja letkeä elämä houkutteli paikalle kaikenmaailman rupusakkia, kulkureita ja monia muita onnenonkijoita. Yksi kurjimmistä oli mustiin pukeutunut onneton leski, joka vokotteli jokaista kohdalleen osuvaa miehenpuolikasta. Kun hän liikkui kaupungissa niin miehet vaihtoivat silkasta pelosta äkkiä kadun toiselle puolelle, joten eipä ollut mikään ihme, jos hänen oli vaikea löytää varteen otettavaa sulhaskandidaattia:) Tuotapa mustiin pukeutunut leski ei juuri surrut, sillä menneisyys painoi vielä lujasti harteita, minkä vuoksi hän aina vertaili mahdollisia ehdokkaita entiseen hurmaavaan mieheensä, särkien siten sydämen jos parikin, joita sai vahingossa pyydystettyä tappaviin ansalankoihinsa.

Hän oli kuitenkin varsin mitätön tekijä Susimetsässä rymyävään häijyyn otukseen verrattuna, joka viritteli päivät pitkät ansarautoja isojen susiparkojen pään menoksi. Kaikki tunsivat hänet myös tietyn värisestä ihokkaasta, jonka joku äidinisä oli ommellut hänelle joskus 100 vuotta sitten. Hän oli tunnettu myös skandaalinkäryisistä jutuista, joita hän avoimesti ja erittäin mielellään retosteli kaikelle kansalle:)

Blogistaniaa kaunistivat monet muutkin Eedelvaistytöt ja Violat, joista erikoisesti yksi erottui joukosta hillittömällä tanssitaudillaan. Taivaalla olevat Tulet ja itse sataman Myrskytuulikin ihastelivat monen muun tavoin Violan mieletöntä chaivausta ja joku saattoi jopa kadehtiakin mokomaa meininkiä:) Hämähäkkileskeä ei hetkauttanut pätkääkään nuorempien tai muuten viehättävämpien kukkien tai kyyhkysten nimiä kantavien naikkosten suosio, monensortin Helmiäkin sieltä löytyi Intiaanityttö-tanssivanveden lisäksi ja taisipa siellä olla yksi aikojen alusta viettelyksestä hyvin tunnettu hedelmäkin:)


Lisäksi Blogistaniassa asusteli paljon upeita täysi-ikäiseksi tulleita leidejä, joiden osaaminen, viisaus ja ulkoinen muoto päihittivät helpostikin pikkuruiset, leuhkat ja usein vähän ylimielisetkin ruusunnuput. Sieltä löytyi myös saluunakansaa viihdyttävä rempsakka Laululintunen ja useita vähintääkin kaksikielisiä Seireenejä, joiden kutsu oli monien merimiehien suloinen surma. Lievää levottomuutta aiheutti myös Repokalliolla ulvova yksinäinen, joka itsepintaisesti väitti kuuluvansa Lupusten sukuun:) Ja kuten saduissa aina asui linnoituksessa lievästi pahansuova, suhteellisen harmiton kaunis Syöjätär, joka oli höppänä siinä mielessä, että  hän haastoi riitaa vähän kaikkien kanssa, aivan toisin kuin meren äärellä oleskeleva lahjakas, arvonimistä huolta pitävä Madame Quu, joka halusi vetäytyä välillä syrjään turhasta hälinästä.    

Blogistania-maassa eleli myös monen sortin Gentlemanneja onnettomien Susihukkien lisäksi ja ne, mitä mustapukuinen leski ei ollut onagerillaan ampunut tai joita Susimetsän pahantahtoinen Olio ei ollut teilannut kuoliaaksi, olivat tietysti vapaata riistaa joka Ellille ja Santralle. Jäljelle jääneet muutamat harvat, kiivaasta ajojahdista laihtuneet yksilöt tai arat piileskelijät joutuivat usein koville kun niitä metsästävät nätit Satamaruusut innostuivat tappelemaan niistä. Monesti Ruususet kuitenkin vain kiltisti vaihtelivat  ja varastelivat niitä salaa toisiltaan. Miehillehän oli yksi lysti, kuka heitä milloinkin helli tai hoivasi, pääasia oli, että sai rauhassa ryypätä ja rellestää kun siltä tuntui ja mennä sitten kotiin, jossa odotti aina lämmin syli ja kylmennyt soppakattila tai sitten toisin päin:)


Musta Hämähäkkileski seisoi usein kalliolla ja katsoi kaihoten merelle ja odotti...