lauantai 17. joulukuuta 2011

KYÖKKIPIIKA RUMPAA

Mustiksen pikkutonttu
Jouluhullu kyökkipiika otti varaslähdön rumpaamalla vapaapäivinään ennen Annaa ja syy siihen istuu tässä vasemmalla puolella:)

Penkoessaan muistojaan, piika löysi rakkaan pikku tonttunsa, joka muistutti häntä siitä, etteivät joulun tinkelitankeli-rinkelirankeli-jutut ihan itsekseen tulleet, kuten eivät kranssit tai havupallotkaan kamanan pihtipieliin. Joten tulipalokiireellä piti hösäyttää ainakin joulukorttiaskartelu käyntiin ja valita sen verran työläs malli, että sen tekemistä voisi hyvällä omallatunnolla siirtää huomiseen, ylihuomiseen ja sitä seuraavaan huomiseen aina niin kauan, niin ettei koko peevelin kortteja tarvinnut tehdä ollenkaan, tai ei ainakaan tämän vuoden joulupostiin:)

Pääasia on, että aika kuluu, roskia tulee ja pääkoppa kuumenee kuin saunankiuas arpoessaan ehtiikö-eiko ehdi- ehtiikö- vai ei, samalla kun aivoja pommittavat ajatukset paketoinnista, leipomuksista ja siitä, että pakollinen mattokin olisi hyvä laittaa jo likoamaan. Joten sakset, nauhat ja kortit äkkiä pitkin lattiaa ja verannan siivous yhdistettynä laatikkohösseliin, kakkujen leipomiseen ja piparkakkutaikinan tekoon kävi laiskalla jo melkein työstä? Joku tuoksu, ikäänkuin muisto, juorusi kyökkipiialle että lanttulaatikot ovatkin jo valmiita ja porkkanalaatikot uunissa. Kyökkipiika on konservatiivisesti sitä mieltä, että joulun kahvipöytään kuuluu ehdottomasti taatelikakku ja hieno hiekkakakku pakollisten torttujen, piparkakkujen ja pullan lisäksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Hieno kakku halusikin näyttää vähemmän hienolta ja syyhän oli ilman muuta uudessa uunissa ja upouudessa kakkuvuokassa, joka ei vielä ymmärtänyt, että kakku luovutetaan aina tekijälle! Kyökkipiikaa tästä ei ainakaan voida syyttää!
















Jos jossakin vähän onnistui, niin heti olivat nämä peevelin persopukit riitelemässä makupalasta ja arvostelemassa tuloksia. "Tomusokerilla on peitetty, ettei palanut näkyisi" hirnuvat pukit onnessaan. Ajoin ne äkkiä matkoihinsa ja uurastin seuraavaksi nisset ja nasset uuniin. Homman vauhdittamiseksi sain apua itseltään Sevillan parturilta, jonka halusin ehdottomasti ja vain Vadrucci-kuorrutteella:)


Vaihtoehtoisesti voi valita vaikka "Rudolf the rednose reindeer"-kappaleen, MUTTA ainoastaan ja vain teknoversiona, joten älä kuvittele pääseväsi yhtään helpommalla:) Klassikot rusikoidaan nyt tyylikkäästi kyökkipiian malliin ja katso, miten siinä kävi? Uuni olikin oikea taikauuni ja piparit muuttuivatkin joulupulliksi:)


Ihmeellistä on joulun taika. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Cola-pukkiin, joka erään kerran erehtyi kyökkipiian keittiöön. Sitä pukin ei olisi kannattanut tehdä, sillä Hän muuttui kokonaan siniseksi eli juuri sellaiseksi kuin oli alunperin tarkoitettukin:) Monethan ovat valheellisesti siinä uskossa että hän on se punapukuinen - ulkomuodosta päätellen oman osansa kolaa kitannut- Jenkkihössäke. Mutta totuus on tarua ihmeellisempää ja se on tässä ja nyt!


Lisäksi kyökkipiika piilottelee keittiön nurkassa iki-ihanaa possuaan, joka on selvinnyt tontun hellässä hoivassa jo useita vuosia ilman suurempia havereita, mitä nyt jalka ollut vähän kipsissä ja korva kuurona parista tällistä, mutta kuten kuvasta näkyy, ei se tämän parin yhteiseloon ja jouluiloon ole juurikaan vaikuttanut:)


Toivotan Sinulle mukavia lahjanvalvojaisia ja onnistuneita paistoksia, etenkin jos kyse on perunaloojasta, jonka voit tehdä allaolevalla ohjeella. Joulunvihaajille on paha toivottaa mitään ja tuskinpa he tänne pahemmin eksyvätkään:) Itselläni joulun viharakkaus-suhde jää vielä kuitenkin rakkauden puolelle.

PlagiaaTeille ilmoitan että kuvat ovat omia kuten muistotkin:) Pottulooja-ohje on Martta Vendelinin iki-ihanasta joulukirjasta ja tuubetus on Vadrumin (A.Vadrucci) hienosti raiskaama klassikko, johon lupaa ei ole saatu, eikä sitä ole kysyttykään:)

perjantai 9. joulukuuta 2011

JOULURUMPAUS


Olen varma että kalenterissa ja kuukaudessa oli päiviä ennen paljon enemmän! Ainakin ennen Annan päivää, jota ennen muinoin vietettiin vasta 15. päivä joulukuuta. Siitä oli yhdeksän yötä jouluun.  Tästä syystä Lucian päivä sattui sopivasti Annan aattopäiväksi, ajaksi jolloin yö oli pisimmillään. 

Se oli täynnä taikaa, pelottavia tarinoita ja uskomuksia sen lisäksi että kaikenmaailman kirotut vainajatkin olivat liikenteessä, nekin kun olivat rahvaan tavoin siihen aikaan paljon ahkerampia kun nykyään. Lehmiä hyysättiin ylenmäärin ja lampaitakin tapettiin niin kuin muutenkin juhlapyhien edellä. Amerikkalaisen mallin mukaan adventtikalenteri aloitetaan kuulemma takaperin eli ensimmäinen luukku on 24. päivä - minusta tämä vaikuttaa pahasti palturilta ja perin englantilaiselta:) Kalenterissa siis edetään luukku kerrallaan taaksepäin, jolloin ei ole sitä vaaraa, ettei tiedä montako yötä siihen onkaan kun pukki taas kerran nuohoaa savupiipun.  Joskus ystävättären kanssa laskimme korttitehtailun keskellä marraskuussa että herranen aika: Jouluun on enää 22 päivää! Onneksi ne joulukuun ensimmäisen päivän aattona lisääntyivät taas 24 päivään:)

Itäisen kirkon piirissä Annan päivää on vietetty jopa 9. päivä syyskuuta, joka sopi vallan mainiosti riistakauden alkuun koska siinä yhteydessä oli helppo kerjätä Annalta onnea myös metsästykseen, joka suomennettua tarkoittaakin epäonnea onnen tuojalle. Raamatunhistoriasta Anna muistetaan Neitsyt Marian äitinä, joten äkkiäkös hänestä pyhimys pykättiin saman tien, olihan hän sentään Jeesuksen mummu. Nykyään vietämme Annan päivää 9. päivä joulukuuta, joka on melko uusi keksintö eli lähtöisin vasta 1600-luvulta:) Annana pantiin sahdit käymään ja aloitettiin muutenkin  joulunvalmistus todenteolla. 

Koska olen ainakin 33 vuotta tuurannut jouluhullua kyökkipiikaa, tarjoilen mielelläni pari käytännön ohjetta, jolla selviät todella näppärästi joulukiireistä. 


Ensimmäiseksi: Siivoa koko talo katosta lattiaan tai katso nyt edes sängyn alle ja kaappien päälle ja tee se ehdottomasti ennen leipomuksia, paistamisia ja kaiken maailman risukranssiaskarteluja tai havupalloja, niin saat siivota vielä uudelleen:)

Havupallo styroxiin, oasis on helpompi
Toiseksi: Muista pestä ikkunat ja vaihtaa verhot, mutta varo, ettei iloksesi lehahda riivattu Joulukärpänen, sillä huhujen mukaan otuksella on melko terävä ja vähän pisteliäs surina, joka saa porukkaa kummasti takajaloilleen. Ihan hentoa pörinää olin kuulevani vähän itsekin, mutta se taisi olla vain tämä ikäloppu ja vähän höppänä pää, joka sillon tällöin narisee ja natisee liitoksistaan. Varovaisena Myrkkyhämähäkki vetäytyi kuitenkin visusti seittinsä suojaan ja näytteli ulospäin hyvin harmitonta Maija Poppas-lookkia:)

Kolmanneksi: Avaa kaikki kaupantätin nätisti paketoimat lahjat ja kääri ne uudelleen pakettiin. Muista hienot rusetit ja sellofaanit, mutta varo ylimääräistä kiroilua, sillä tontut ovat jo ikkunasi alla tai oven takana korvat höröllään ja höpottävät mantraa"Täs on kynä kummallinen punainen ja musta, lukea ei kukaan taida tontun kirjoitusta" Eipä niin, mutta sen tiedän, että punaisia merkintöjä minulla on todella paljon:) 

Neljänneksi: Muista kirjoittaa pukille!
 

Ohjeita voisi jatkaa loputtomiin, mutta jo näiden luettelemisesta tuli niin hirvittävä väsymys, että antaisin melkein sieluni autuuden, jos voisin hypätä joulurulianssin ohi! Huomaa sana MELKEIN. Laitan loppuun kirjeen joulupukille Annan yllytyksestä, hän kun oli rustannut jo omansa ja koska versioni vuodelta 2009 on yhä käypää tavaraa, niin turhapa tuota on uusiksi enää kirjoitella.

KIRJE JOULUPUKILLE                    17.12.2009

Rakas pukki

Tiedän kyllä että olet erittäin komea ja mahtava mies ulkokuoresi alla, aivan samoin kuin minäkin olen erittäin kaunis ja nuori oman ulkokuoreni alla. Ja koskapa oletkin niin iso ja mahtava, niin miellän sinut heti Jumalasta seuraavaksi (joskus kyllä pidän vahingossa Jumalaakin joulupukkina) minkä vuoksi esittäisin Sinulle pari pientä toivomusta.

1. Toivon aluksi vaikka kaksi miljoonaa euroa, on oma asiasi annatko ne Lotosta vai nakkaatko pussillisen portailleni (vähempi rahamäärä tekee minut vain vihaiseksi).

2. Toivon saavani miehen, josta haaveilen, tuntomerkkejä voit katsastaa aikaisemmasta blogistani, joka taisi olla marraskuun loppupuolella ja joitakin ihannemiehen ominaisuuksia löytynee myös lokakuun jatkokertomustarinasta, joka tuli rustattua pyhänpäivän kunniaksi. Tätä historiaa löytää vain pukki:)

3. Toivon että maanvetovoima kääntyisi vain ihmeellisesti pelkäksi vetovoimaksi, mutta lisäksi pikkupullo Feromonia ei olisi ollenkaan pahitteeksi pakollisen Chanel N:o 5 lisäksi.

4. Toivon kovasti että ulkomuotoni kohenisi ihan itsestään ilman turhia rehkimisiä, joten ei kannata ainakaan suksia tuoda eikä missään tapauksessa pelkkiä sauvoja (niitähän on markkinoilla yhtä montaa laatua kuin kahvileipiä joulupöydässä). Luistimet ovat minulle aivan liian liukkaat, joten ehdottomasti ei niitäkään, voin katsella tähtiä hyvin muutenkin:)

5. Lisäksi toivon paria vaatimatonta varahuusholleja jostakin Hiltonin kaltaisesta tavernasta, mukavasta, lämpimästä ja aurinkoisesta paikasta kuvan kaltaisen oman pikkukartanon lisäksi:)
 
Jos nämä toiveet tuntuivat Sinusta kovin vähäpätöisille, niin sen lisäksi voit auttaa maailman hätää kärsiviä, lisätä ymmärrystä, rakkautta ja auttamishalua ihmisten välillä ja antaa meille ripauksen joulumieltä vuoden jokaiselle päivälle. (Tämä loppuosa taisikin mennä Jumala-sektorin puolelle?)

Kiitos Sinulle pukki, ikinä et ole tuottanut pettymystä, vaikka kirjoitinkin Sinulle viimeksi vuonna 1965 ja tämän version 44 vuotta myöhemmin, joten liian usein en Sinua vaivaa?


(Annanpäivä ja Rumpaus liittyy Raahelaiseen tapahtumaan ja rumpaus tarkoittaa lähinnä ilottelevaa metelöintä. Linna-kuva on varastettu Pedrolta, en tiedä, onko lupa jo vanhentunut, ilmoita heti jos näin on.

lauantai 26. marraskuuta 2011

YULE: JOULUN TAIKA


Kolusimme pimenevää ullakkoa keijutyttöni kanssa kun vahingossa iskin varpaani johonkin. Se näytti ikivanhalta jättikirjalta ja sydämeni lauloi kun nostin varovasti narisevaa kantta ylös.
- Katso minkä löysimme, riemuitsin keijutyttöni ihmetellessä vieressä. Ullakon kattoikkunasta liukui enää yksi kuoleva päivänsäde, joka kantoi uskollisesti himmenevää lyhtyään. Minua säälitti miten urhoollisesti se uhrasi hennon elämän meidän itsekkyytemme vuoksi. Yht'äkkiä ullakko valaistui niin, että pelästyimme kaikki. Se oli suuri huikea tähti, joka nousi taivaalle valaisten kirkkaudellaan koko ullakon ja pienen pimeän maailmamme. Päivänsäde kipusi nopeasti takaisin kohti valoa ja Keijutyttö varjosti silmiään.
- Se on jotakin lämmintä ja kaunista hän sanoi onnellisena ojentaen kättään valoa kohti. Valo muuttui sadoiksi erilaisiksi olennoiksi, joiden tuoksu maistui piparkakuilta, mausteilta ja leivinuunissa kypsyviltä herkuilta, johon sekoittui hitaasti sammuvien kynttilöiden, vanhanajan jouluruusujen, saunavastojen ja havujen hienostunut aromi. Satumaiset kuvat helkkyivät hopeatiukujen tavoin lävitsemme antaen sydämellemme kyvyn nähdä ihmissilmiä paremmin ja syvemmin samalla kun Tähti toi odotuksen ja syvän rauhan sieluumme.
- Se on ikivanha Yule-Book, kuiskasin niin hiljaa ettei joulutaikojen esiäiti vahingossakaan livahtaisi käsistämme astuessamme maailmaan, jonka reunalla keijuni jo empien seisoi. Tartuin lujasti hänen käteensä ja sitten hyppäsimme. Kohti valoa, kohti muistoja ja kohti joulun Taikaa.


On tullut jälleen aika, jolloin sytytämme ensimmäisen adventtikynttilän ja laulamme sykähdyttävän Hoosianna-hymnin. Sitä on laulettu Suomen kirkoissa adventin aikaan jo 1800-luvulta saakka ja Hymni on yhtä tuttu myös Ruotsissa kuin Norjassakin. Itse menen useinkin adventtivesperiin eli iltakirkkoon, jossa nykyään rahvaskin saa yhtyä kuoron mukana tähän iki-ihanaan hymniin, joka mielestäni tuo juuri sen oikean joulumielen ja odotuksen sydämeeni. Se jäi pienen tytön sydämeen alakouluaikojen muistoista 1960-luvun puolen välin jälkeen, jolloin oli tapana, että jokaisella pulpetilla paloi kynttilä Adventin aattopäivänä. Sen kunniaksi lauloimme Hoosianna-hymnin ja voi miten juhlalliselta sen marssipoljento ja harmonin säestys pienestä lettipäästä silloin tuntuikaan. Sama harras lettipää seisoo yhä edelleenkin tämän jo vähän varttuneemman tytön sisällä joka ainut adventti. Jos Hoosianna jää väliin, kuten nykyään monestikin käy, se pilaa joulun odotuksen ja tunnelman kummasti.

Ensimmäiseen adventtiini kuuluvat ehdottomasti joulutortut, jotka teen (tai olen jo tehnyt!) pikaisesti kaupantätin voitorttutaikinasta ja vasta lähempänä joulua leivon sitten ne "oikeat" tortut, joko itsetehdystä tai leipomosta tilatusta taikinasta, johon keitän täytteen itse. Luumutäytteen keittää helposti nakkaamalla kivettömiä luumuja pussillisen tai parikin kanelitangon kera kattilaan. Vettä pari desiä pussia kohti ja sokeria maun mukaan ja pieni puristuksellinen sitruunaa. Keitetään sen aikaa että vesi haihtuu. Luumusosetta käytän myös joulukranssin täytteenä.

Oma täyte antaa kaupantätintaikinasta leivottuihin kivan, omatekemän säväyksen. Aikoinaan käytin osaan torttuja myös kotoista omenahilloa, mutta se ei ollut ollenkaan niin suosittua kuin perinteinen luumu. Nyt näin myös kinkku-juusto-oliivitäytteillä tehtyjä suolaisia torttuja, jotka ovat ihan kiva vaihtoehto makean tilalle ja johon tietenkin käy perinteinen jauhelihamunariisitäyte, jota on kautta aikojen on käytetty pasteijoihin. Laatikot olen aina tehnyt itse, mutta nykyään ostan kaupasta jo valmiin porkkana- ja lanttusoseen, joka helpottaa hommaa puolella ja tekee siitä suorastaan lapsellisen helppoa:) Mutta kuten kaikki kotiliedet ja joululehdet vakuuttavat loraus kermaa ja voita valmislaatikkoon tekee siitä melkein kuin omatekemän, joten ihan turha stressata, jos helpomallakin pääsee?

Nyt on aika tehdä myös kynttilät, joulukortit, viimehetken lahjat kuten kuviovillapusero:) ja vaikka  ensimmäiset piparit itsenäisyyspäivän kunniaksi? Oheinen  pipariohje on kopioitu Vendelinin ihanasta joulukirjasta, joka on muuten mainio lahja jouluihmiselle! Blogiini tuppautuivat jostakin syystä myös viime joulun muistot kuin piparit:)

Lähteet: Nexuksen julkinen kuvahaku, Jouluinen muistikirja Vendelinin kuvin:  Youtube ja omat piparit, joita ei kannata ehkä varastaa:)

perjantai 4. marraskuuta 2011

HALLOVEEN ja PYHÄINPÄIVÄ

Jostain syystä minulle tulee aina tulenpalava kiire juhlien kanssa ja niin kävi nytkin. Halloweeni ja Pyhänpäivät painoivat päälle kuin yleinen syyttäjä. Onneksi minulla oli apuna Taikaluuta ja pieni kissani Leo, joka osasi naamioitua vaikka sudeksi tarpeen mukaan.

Tänä vuonna en ollut varma pitikö minun olla Wanha Wampyyri, Wicca, Druidi vaiko Maagi, koska työvuorolistani laatija Uriel joutui perumaan kaikki loppuvuoden työt saadakseen ensivuodelle 21.12.2012 suunnitellun maailmanlopun siirtymään jonnekin hemmetin tulevaisuuteen. Kaikki johtui siitä, että Lucifer-luuseri sai yht'äkkiä päähänsä että uusi maailmanloppu olisikin paljon parempi 23.9.2017 tai  21.12.2112 tai ehkä jopa 22.2.2222, jos ajatellaan pelkästään Sosigeneksen Juliaanisen kautta paranneltua Gregoriaanista kalenteria.

Ongelmana on se, ettei se näin numeraalisen kauniisti päde esimerkiksi juutalaisen tai kiinalaisen kalenterin sen kummemmin kuin Mayojen baktuminkaan kanssa. Siinäpä onkin sille ryökäleen Pirulle taas miettimistä ja saattaapa siinä vierähtää vuosisata tai parikin, sillä Lucifer on todella hyvä ottamaan aikalisää, mutta huono tekemään päätöksiä. Urielin miekka on laskeutunut alas ja sen varoittava kimallus on merkkinä niin arkkienkeleille kuin Luciferillekin. Minulle ei tulisi kyllä mieleenkään häiritä Häntä juuri nyt, sillä ärtyneenä Hänen pelkkä katseensa saattaa luhistaa vaikka puoli aurinkokuntaa. Mutta koska lupasin tuurata Yönsiskoja vuorovuosin ja aina tilanteen mukaan, niin hoksasin yht'äkkiä että persoonathan on aika helppo yhdistää pienellä tuunauksella ja nopealla vaatteen vaihdolla yksi-yhteen, joten tulenpalavan kiireen vuoksi päädyin vain pariin kuvaan, joista löytyy niin vampyyrin työhuone kuin viimeinen porttikin. Se, jossa särjin kolhiintuneen sydämeni melkein kokonaan.

MUTTA


Kurkistetaanpa aluksi vaikka tänne. Huhuuuu! Anybody home?? Varjoja verhoissa ja outo häilähdys, nyt pitää olla ihan hiljaa.. jos verho vähänkin heilahtaa..niin IIIIIIIIIIIIIK ! V a r o  nyt vähän, sehän voi olla vaikka vamp...

Voi ei, unohdin taas hampaani pöydälle! Miten noloa, yritin metsästää pelkillä raudoilla ja sen takia brakettikin otti ja särkyi! Mikä tohelo olenkaan, mikään ei enää onnistu luontevasta vampyyrilookistani huolimatta ja valokin ottaa niin silmiin ...

Onneksi pärjään kuitenkin vielä Noitana jotenkuten ja syrjäytän urosdruidit ja jopa maagit tullen mennen sillä Ouriboros-loitsut ja muut vedän yhtä tyylikkäästi kuin ainakin Mandrake the Magician;)


Viimeisellä portilla
Musiikiksi valitsin rakastamaani Stratovariusta - Forever - sopi mielestäni niin aiheen kuin videonkin vuoksi hyvin. Toivon rakkailleni kauniita unia ja vain hyviä muistoja meistä. Olen haudannut palan sydäntä kanssanne, mutta en ikinä kaipausta, muistoja tai rakkauttani.


"Tie luotas lähtien
hämärtää.
Vain kuvat tähtien
syöpyy veteen:
Niin silmäin eteen
sun silmäs jää"

Edellinen lainaus on Kaarlo Sarkian kauniista runosta nimeltään Erottua, joka alkaa sanoilla "veet syvät päilyvät ikävää". Runon lohduttomuus tavoitti minut suuren pimeyden ja surun keskellä neljä vuotta sitten.



Linkeistä  löydät jotakin Kekristä, Halloveenista ja Pyhäinpäivästä :)

Hautausmaan jälkeen lähden Wicca-siskojen kokoukseen, katsotaan löytyykö sieltä muuta kuvauksellista kuin tämä vuoden 2011 vicca muoti, johon kuuluvat korut, esimerkiksi tämä kaulakoru, minkä tuunasin lapsenlapsen halloveenihatun hämähäkistä ja kukkaruukun mustasta ripustusketjusta:) Mielestäni siitä tuli todella hieno. Rannekoru on varastettu ja korvakorut kerjäsin ravintolassa sukulaistytöltä ja luudan lahjoitti eräs ystävätär jo pääsiäisenä. Puku taas on kirpputori löytö, jonka sain ystävältä lahjaksi ja siinä 38 päällystettyä nappia ja hihoissa kaksi:)


Turhaanpa tuunasin ja laittelin hienoja pukujani. Lapsenlapsikin haettiin hyvissä ajoin kotiin, mutta luutani oli bussien kanssa samaa mieltä siitä, että nyt oli liian suuri Pyhä jonkun tyhmän vampyrskan kuskaamiseksi kaupungin huvituksiin. Kaikki ystävätkin olivat aloittaneet jo juhlimisen tai eivät muuten vain olleet kyydityspäällä. Eipä auttanut muu kuin vönkiä peiton mököttämään ja taisihan siinä muutama itsesäälin kyynelkin pirahtaa:) Aika harvoin, jos milloinkaan olen menossa mihinkään, enkä varmasti ole ennen valmistautunut näin huolellisesti juttuihin, joita me tytöt silloin tällöin harrastamme. Kyyditykset kannattaa tietysti aina miettiä vähän etukäteen ettei käy yhtä kurjasti kuin minulle, joka en sitten saanut esitelläkään nimikko-otustani, niin hieno idea kun se minusta olikin. 

Valokuvat omia, yläkuvan pikku kisu ja hieno vicca lainattu Nexus-galleriasta.

maanantai 17. lokakuuta 2011

RASISMIA

"Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan" tavasin aapisesta 1960-luvulla suuren rasismiurani alkuaikoina:) Aapiskirjan sivulla mustaihoinen tyttö näytti pesevän kasvojaan minulle hyvin rakkaan N-kirjaimen kohdalla, eikä minua silloin hetkauttanut pätkääkään oliko siinä mukana rasismia vai ei, sana kun ei kuulunut silloiseen sanavarastoon tai ymmärrykseeni ollenkaan. Eikä muuten kuulu vieläkään. Aapiskirja hokema onkin päin kookospähkinöitä, eikä pelkästään tuon neekeri-nimityksen vuoksi, jota siihen aikaan käytettiin ihan yleisesti ja julkisesti. Emme edes tajunneet nimityksellä olevan mitään erikoisen loukkaavaa tai halventavaa merkitystä. Neekerit nyt vain olivat neekereitä, samoin kuin mekin olimme valkolaisia. Itselleni se edusti/edustaa samantyyppistä nimittelyä kuin eskimo, mustalainen tai intiaanikin. Ihmisveljiä ja -siskoja kaikki.

Rotunimittelyä loukkaavampana voidaan kokea kuitenkin lorun piilomerkitys: Eli minkä vuoksi mustan ylipäätään pitäisi muuttua valkeaksi? Onko erivärinen iho jotakin likaista, joka pitäisi pestä pois? Näinhän tätä aapiskirjan kuvaa kai helposti nykyään tulkitaan, vaikka kyseessä onkin harmiton, tosin ajattelematon. valkolaisriimitys samaan tyyliin kuin "Dromedaari, sanoi vaari", jossa ei ole päätä eikä häntää. Riimillä ja kauniilla kuvalla oli myös opetusmerkitys, joka kertoi meille pienille, tyhmille valkolaislapsille kaukaisen maan asukeista ilman sen kummempaa rasismia. Tulkintavirheistä pahin tämän kuvan kohdalla on aina ollut se, että tuskinpa tyttö edes pesi kasvojaan, Luultavasti hän JOI vettä. Kuivuutta kärsivässä maassa ei ole vara miettiä kasvojen pesua niinkään kuin elintärkeää juomista. Mutta aapiskirjan valkoinen lorusetäpä ei kuvittajan ajatusta hoksannut.

Lapsuuteni oli täynnä suuria mustia nimiä, joista Arantes do Nascimento eli tutummasti Pele kiteytyi lujasti muistiini kun isä verkkoja paulottaessaan kysäisi että tiedätkös tyttö, kuka se on maailman paras jalkapalloilija? Kuusivuotiaan itsevarmuudella veikkasin joen toisella puolella asuvaa hurmuripoikaa, johon isä nauroi että muistappa tämä naskimenttoo, tämä Pele. Aivan samoin jäi King mieleeni tutumman kaimansa ja tietenkin myös kohtalonsa vuoksi kun taas jazz-kuningas Armstrong ihan muista syistä, samoin kuin huikea Ella Fitzegeraldkin:)  

He olivat todella suuria idoleita pienelle valkolaistytölle. Opettajan Life-lehtiä selaillessamme saimme kurkistaa omasta pikku maailmastamme paljon suurempaan, ihmeelliseen ja aivan erilaiseen. Vähän myöhemmin naapurin pojan kanssa rakastimme Louisia kuin hullut ja muut pitivät meitä vähintäänkin sekopäinä kun karkasimme aina autoon kuuntelemaan uskomatonta Hello Dollya tai Wonderful Worldia VHS-kokoisilta musiikkikaseteilta:)

Opiskeluaikana oli ilo tutustua ohimennen tummaihoiseen Rosaan, mutta samalla oli järkyttävää tajuta se, miten me fiksut ja muka sivistyneet valkolaisäidit kohtelimme tummapintaista lastenhoitajaharjoittelijaa vielä vuonna 1986. Aivan yhtä hyvin olisimme voineet elää jossakin maaseudun takapajulassa 100 vuotta sitten (ei ehkä kuitenkaan  ihan Amerikassa) jossa, jopa sielläkin hänen kaltaisensa hieno, sodan ja pakolaisuuden kokenut tyttö olisi saanut ehkä paljon parempaa ja arvostampaa kohtelua kuin Kuopiossa.

Vaikka minua ristiriitasesti vähän harmittaakin rasismihössötyksen mukana mennyt musta ja makea historia neekerinpusuineen ja lakuineen, olen toisaalta hyvin tyytyväinen muuttuneesta ajattelutavasta. Edellisestä huolimatta minulla on omituinen tunne siitä, ettei rasismi tai syrjintä ole ollenkaan kiinni ikivanhoista rotunimityksistä tai perinteistä vaan jostakin ihan muusta. Jostakin, minkä sisällä ihmiset elävät näkemättä muuta totuutta kuin omansa.



Ylläolevasta Ankin laulusta vuodelta 1965 oli enää neljän vuoden matka kuuluisiin puuvillapeltoihin, joita on tullut ehkä kerran tai parikin hoilattua niin Charley Priden kuin Cumuluksenkin myötä. Tutuin versio on ilman muuta kuitenkin Creedense Clearwater Revivalin Cotton Fields .

Vaikka ovatkin kuulemma turhia:)
 

When i was a little bitty baby
My mama would rock me in the cradle,
In them old cotton fields back home;

It was down in louisiana,
Just about a mile from texarkana,
In them old cotton fields back home.

Oh, when them cotton bolls get rotten
You can't pick very much cotton,
In them old cotton fields back home.

It was down in louisiana,
Just about a mile from texarkana,
In them old cotton fields back home.

Orjuutta ja rasismia emme milloinkaan voi kitkeä kokonaan pois tästä maailmasta ja ehkä joku kaunis päivä me valkoiset saamme mustat ruoskat selkäämme. Ehkä ymmärrämme silloin sen, mitä emme voineet aiemmin ymmärtää. Sen, mitä on turha unelma vapaudesta ja kodista, jota meillä ei enää ikinä ole ja tiedämme että ainoa voitto on hengissä pysyminen ja alistuminen. Miten pidät toivosi yllä kun raadat ja Sinua pieksetään? Tosin eihän se hento herrasruoto ja valkoinen hipiä sitä kestä alkuunkaan. Se vaatii kovastikin muutaman sukupolven kovaa harjoittelua ja alunperinkin vähän kovempaa fysiikkaa. Kunta Kinte eli Alex Haleyn tarina Juuret, tuli suomalaisille tutuiksi viimeistään 1970-luvun lopulla ja/tai 1980-luvun alussa saman nimisestä televisiosarjasta kertoo mustien orjuudesta korutonta kieltä.

Yhdysvaltoihin ei pitänyt ikinä nousta tummahipiäistä presidenttiä, mutta kuinkas sitten kävikään:) Sympaattinen Obaman kaltainen mustaihoinen olisi ollut 100 vuotta sitten aivan mieletön unelma Amerikan presidentiksi ja olisi ollut melkoinen vitsi vielä 1960-luvullakin jo apartheid-politiikan tai Ku Klux Klanin pitkän varjon myötä.

Nykyään kukluxklaanilaisuus on huvennut muutamaan tuhanteen ihmiseen, joiden tarkoitusperät ovat toivottavasti rauhanomaisemmat kuin aiemmin. Tämän yhteisön ideologiaa on ollut aina mahdoton ymmärtää tai sulattaa.  Joskus ihmiset alistuvat tahtomattaan ideologioihin tai valtiovaltoihin -joko pelon tai perheeseen kohdistuvan uhan vuoksi - vaikka tietävätkin tekojensa mielettömyyden tai epäoikeudenmukaisuuden. Joskus asioille myös sokeutuu imiessään jo äidinmaidossa yhteisön arvostukset ja ideologiat, joiden keskellä kasvaa ja elää.

Holokaustin kyseenalaistaminen osoittaa ehkä selvimmin kuin mikään muu, ettei mikään ikinä tapa arjalaista hulluutta ihmismielestä. Sen takia minua kutkuttaakin ajatella, miten hyvin se voisi toimia toisin päin, kuten esimerkiksi Black supermacy-aate todistaa. Tätähän minä olen meissä valkoisissa aina vähän epäilytkin:) 

On surullista, ettei ihminen ikinä opi mitään ja että aina nousee uusia klaaneja jonkun -ismin, uskonnon tai politiikan nimessä saaden mitä ihmeellisempiä ajatuksia kansan ominaisuuden, aatteen tai rodun vaarallisuudesta ja huonoudesta niin, että ne ovat yhteiskunnallisen edun nimissä tuhottava tavalla taikka toisella. Erilaiset etniset ryhmät kokevat tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa koko ajan vainoja ja orjuutta. Ja yllättäin myös valkoista rotua on vähäisessä määrin ostettu orjuuteen ja haaremiviihdytykseen, mutta eipä se ole kovin häävisti kaupaksi mennyt. Syynä lienee rodun heikkous ja huono sietokyky mitä tulee vähän rankempaan käsittelyyn:) Minua on kiehtonut jo lapsesta rotujen erivärisyys ja tämä runo kuvaa kivasti sitä, miten joku musta näkee valkoiset - meidät - jotka olemme todellakin enemmänkin värillisiä kuin värilliset?

"But you white fella
When you’re born you’re pink
When you grow up you’re white
When you get sick you’re green
When you go out ina sun you go red
When you get cold you go blue
When you get scared you’re yellow
When you die you’re grey
And you got the cheek to call me coloured?"


Minä olen itse aina sininen tai punainen, joskus myös marmoroitu (sekin lienee jo muotia) ja usein laikukaskin, jopa niin, että olen joskus kadehtinut tummaa ja kaunista pintaa, joka peittää alleen niin paljon. Toisaalta kirjavuus on kivakin ominaisuus, sillä sitä voi aina sopivasti vaihdella mielialan mukaan:) Mutta siinä missä kameleontti vaihtaa tehokkaasti väriä, minä taidan paistaa kirkkaasti läpi.

Aikani on jo loppumassa, mutta vielä pienen hetken jaksan uskoa, toivoa huomiseen ja parempaan maailmaan. Ja sen jälkeen tulee taas joku muu yhtä hyväuskoinen ja hölmö kuin minäkin. Ja niin kauan kun meitä hölmöjä riittää, tässä maailmassa on vielä toivoa:)

Lähteet: Kuva lainattu Netistä  ja Abban video löydetty youtubesta:) Black and white runo kiertää kansansuussa ja sadoissa eri blogeissa pitkin maailmaa:) 

Lisäys 26. 9.2016: Holokaustin vastainen, laajasti rasistinen sivu poistettiin heti kohta tämän postauksen jälkeen. Vihamielisiä kävijöitäkin oli kiitettävästi:) Yksilön vaputeen kuuluu oikeus kieltää ja kyseenalaistaa historiaa, allekirjoittanut on kuitenkin sokeutunut ilmeisesti holokaustn suhteen niin, ettei ymmärrä syytä sen kieltämiseen. 

Magneettimedialla on myös mielenkiintoinen käsitys holokaustista.

lauantai 1. lokakuuta 2011

IRKKULANDIAN UUTISVUOTO

MAAILMAN POLITIIKAN ARKIPÄIVÄÄ

Maailman saastuminen jatkuu mukavasti aikataulussa, ehkä jopa vähän etuajassa, mikä sopivasti edesauttaa Primates-lahkon isojen ihmisapinoiden-heimoon kuuluvan Homo sapiens-rodun tuhoutumista muiden rotujen myötä. Edellisen suhteen tulevaisuuden näkymät ovat siis varsin positiiviset, sillä luvassa on yli 100 vuoden kaltaisia koronan massapurkauksia, flareja sekä säteilymyrskyjä, jotka saattavat parhaimmillaan pimentää koko Euroopan. Siinä vaiheessa haavoittuva digiaikamme muuttuu keskiaikaista pimeyttäkin mustemmaksi helvetiksi.

Vilun ja nälän lisäksi onnettomuudet ja katastrofit aiheuttavat paljon tuskaa ja kurjuutta. Hyvä puoli tässä pimeydessä on se, että nämä pahamaineiset tulikettujuoksut ovat ihailtavissa entistä kirkkaampina yötaivaalla :)
Kun teollisuuslaitosten ja sairaaloiden generaattorit loppuvat alkavat viimeiset ajat. Lentokoneet eivät enää lennä, junat ja metrot eivät enää kulje, eikä tuleviin suuronnettomuuksiin enää vastata hienosti sireeneillä tai ensivasteryhmien leuhkoilla vilkkuvaloilla. Niihin vastataan vain hiljaisuudella ja pimeydellä. Kylmyys hiipii joka paikkaan ja jähmettää ihmiset paljon ennemmin kuin eläimet. Rotat ja petoeläimet käyvät rohkeiksi ja mässäilevät helpolla ruualla ennen vesiputkien paukahtelua, sähkökaapelien räjähtelyä, jätevesien tulvimista, jotka tarjoavat ilmaista paska- ja myrkkykylpyä vielä elossa oleville ennen ydinvoimalareaktorien tuhoisaa ilotulitusta. Tätäkö ennakoivat tämän hetkiset hienot loimotukset ja uskomattoman kauniit tulikettujen juoksut Milky Waylla?

Yli sadan vuoden takaiseen lennätinaika maailmaan ja katastrofaaliseen vuoteen 1859 verrattuna sähköistetty ydinaikayhteiskuntamme on huomattavasti haavoittuvampi aurinkomyrskyjen ja taivaantulien suhteen. Tsunamit ja mahdolliset ydinpommikonfliktit viimeistelevät lopputuloksen ja takaavat viimeinkin kurjan Homo sapiens-lajin tuhoutumisen monien muiden eläinsukujen ohella. Ihmisen kaltaisen olennon luominen tälle planeetalle oli alunperinkin silkkaa hulluutta, mutta Tekevällehän aina sattuu:)

Ehkäpä 100 vuotta sitten tai viimeistäänkin 1960-luvulla jarrujen iskeminen lujasti pohjaan OLISI saattanut pelastaa Terran täystuholta. Silloin systemaattinen luonnonsuojelu, kaivoksien ympäristömyrkkyjen korjaaminen, pilviä lypsävien kanariamäntyjen ja sademetsien suojelu sekä teollisuuden raaka minimointi olisi vaatinut kaukaa katsomisen jaloa taitoa ja huomattavasti köyhempää ja paljon työläämpää elämisenmuotoa kuin mitä se kehityksen myötä tuli olemaan.

NYKYAJAN DON QUIJOTE ELI TOIMITTAJAN PUHEENVUORO

Edellinen skenaario ahdistaa Sinua ehkä yhtä paljon kuin minuakin. Siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi, meillä on vielä paljon tehtävää. Vanhan ajan generaattorit eivät ole huono keksintö ollenkaan lyhytaikaisten sähkökatkosten hoitamiseksi, vaikka lämmityssysteemit tai teollisuus eivät saisi ollakaan pelkästään kaukolämmön tai sähkön varassa toimivia. Omakotitalojen ja vuokra-asuntojen varaavat takat ovat toteutuneet Suomessa aika hyvin. Ja ehkäpä väestösuojatkin tarjoavat jotakin apua poikkeustilanteessa, vaikka suuri osa niistä onkin etupäässä varastokäytössä ja aika rappiolla, joten nopealla aikataulutuksella ne eivät varmasti täytä turvallisuuskriteereitä. Ehkä ne ovat jopa vaarallisia?

Itse asun tällä hetkellä hormittomassa talossa, jossa on ainoastaan sähkölämmitys, joten sähkökatkojen aiheuttamiin tilanteisiin on aika vaikea valmistautua. Aurinko- ja maalämpö ovat aivan ehdottomia lämmönlähteitä niin remonttikohteisiin kuin nyt rakennettaviin rakennuksiinkin. Tulevien ja vielä olevien kaasuturbiini-, vesi-, tuuli- ja hiilivoimalaitosten tai ydinvoimaloiden sähköisten häiriöiden tehokkaampi ennallistaminen voisi jossakin määrin auttaa asiaa, mutta miten se käytännössä tapahtuu, niin sen pähkäilemisen jätän mieluusti aisenjööreille:) Sehän on selvä, että vanhat voimalat ovat melkoisia "ydinpommeja" ja niiden huonosti haudatut jätteet ovat suuri ongelma meille jo nyt. On tietysti toivottavaa ettei Japanin kaltainen tilanne ole arkipäivää silloin kun ulkoapäin tuleva luonnon katastrofi tai joku muu onnettomuus yllättää.

Maailmassa on tällä hetkellä vajaa 500 voimalaa (Reuters sanoo määräksi yli 400, joka tieto on syyskuulta 2011) joista suurin osa toimii vielä varsin turvallisesti ja moitteettomasti, mutta todelliset ongelmat odottavat meitä tai lapsenlapsiamme vasta tulevaisuudessa, joten ihan pikkuasioista ei ole kysymys. Tuulimyllyt eivät valitettavasti riitä mihinkään ja ne ovat muutenkin aika riskaabeli valinta vaikka valtio tukeekin kovalla rahalla niiden hankintaa. Saastuttava öljy on kortilla ja maaperä tehokkaasti ryöstetty muutenkin, joten seuraavaksi pitänee tähyillä taivaita ja miettiä ihmetellä pää kuumana, miten voisimme valjastaa lisää luonnonvoimien sähköenergiaa omaan käyttöömme. Kaikki kortit ei ole katsottu vielä ihan loppuun. Maalämmöt, ilmalämpöpumput ja aurinkoenergiat vähentävät toki sähkön kustannuksia yksilötasolla, mutta vastaavia keksintöjä pitäisi kehitellä pilvin pimein lisää. Ukkosenvoiman kun voisi valjastaa, niin sillä olisi moni energiapula ratkaistu:)

KOTIMAASTA:
Ylläoleva uutispätkä on varsin ajankohtainen ja polttava Suomen uuden ydinvoimalahankkeen vuoksi.Tässä on kysymyksessä Pro Hanhikiven kannanotto kyseessäolevaan Fennovoima-hankkeeseen:) Ydinvoiman kannattajat  pelkäävät ydinvoimalan karkaavan kilpailevaan Simon kuntaan. Se tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä jo senkin vuoksi ettei heillä ole Hanhikiven kaltaista matalarantaista paikkaa, joka on kuin tehty kauniille ja harmittomalle ydinvoimalalle:) 

(Huomautus kesällä 2013: Eipä olekaan videota enää!? Antipiratismi iski kuin kirves ja veisti naislogiikan pois luvattomilta sivuilta:) Kysymyksessä oli Speden maanmainio sketsi, jossa blondeili ihastuttava Laurin Hannele).

Ydinjätettä syntyy toki muuallakin kuin atomivoimaloissa, mutta sairaaloiden, teollisuuslaitoksien, kaivoksien ja maanviljelysjätteiden puoliintumisaika on mitä ilmeisemmin suorassa suhteessa niiden vähäisyyteen, joten nämä ydinjäteongelmat voidaan huoletta ampua vaikka avaruuteen ja ottaa käsittelyyn sitä mukaa kun ne posahtelevat takaisin maahan:) Ja koska kaikella on tarkoituksensa, niin ehkäpä 10 000 vuoden päästä terran ydinsäteily kompensoi kivasti aurinkotuulien mukanaan tuomaa kosmista säteilyä?

Antti Heikkilä on paasannut aspartaamin haitoista jo vuosikaudet. Tämä makeutusaineena käytetty myrkky onkin siirtymässä pikkuhiljaa pelkäksi muurahaiskarkotteeksi. Valmistus-lisenssiä lienee hakenut jo useampikin teollisuuslaitos:) Tällä hetkellä aspartaamia korvaavaa tuotetta on haettu muunmuassa steviasta ja intiaanisokerista. Stevia on monille tuttu jo vuosien takaa ja myytävä jauhe voi olla jopa 300 kertaa makeampaa kuin sokeri, sen lisäksi että se on täysin gluteeniton ja kaloriton, tosin varsin oudon jälkimaun omaava tuote. Toisaalta makujuttu voi olla pelkkää muistijäljen puuttumistakin. Laboratoriotutkimuksissa stevia aiheutti rotille tumavaurioita, tosin niin isolla annoksella mikä tahansa aine saattaa aiheuttaa vastaavanlaisia vaurioita.

ULKOMAILTA
Kotimaassa on meneillään joka syksyinen hirvilahti, mutta ulkomailla heitä kohdellaan kuten muitakin jäihin pudonneita lähimmäisiä:)

Kiinailmiö on leviämässä seuraavaksi kuuhun ja venäläispoikien uusin hitti lienee laserleikki, jolla voi hyvässä lykyssä pudottaa kokonaisen jumbojetin tai torjua vaikka Yhdysvaltojen ilmahyökkäyksen. Tämä tulee tietysti vanhemmille vähän kalliiksi, sillä yhdestä lentokoneesta voi joutua pulittamaan  jopa 15 euroa sakkoja:)

LOPPUKEVENNYS

Ufo varasti omahyväisen miestuntemusosion parempaan talteen, joten pahoittelen häiriötä:)

 Ryppyjä voi poistaa monin eri tavoin. Niistä parhaimpiin kuuluvat terveelliset elämäntavat, terveys, pitkät ja syvät yöunet ja erittäin hyvät geenit. Näitähän meillä kaikilla ei valitettavasti ole, onneksi markkinoille on tullut vaikuttava uutuus eli Temppelikäärmeen myrkystä uutettu voide, joka vaikuttaa kuulemma botoxin tavoin, vaikka tässä ei oikeasti vaikuttavaa myrkkyä ole lainkaan:) Aivan varmasti tuote mullistaa pikkujoulumarkkinat, sillä tuhkimotippojen tavoin se lupaa sileyttä minuutissa tai ainakin parissa. Kokeile ja ihastu! Tehoaa vähän yli 30-vuotiaille, joten kuulun itsekin mukavasti kohderyhmään:)

Edelläoleva UUTISVUOTO perustuu tosiasioihin, mutta höppänän Mustis-toimittajan käsittelyssä niillä on taipumus karata kopotikopoti omille tiettymättömille teille, joten Uutisvuoto ei ole vastuussa virheellisistä käsityksistä tai niiden seurauksista:)
 

tiistai 6. syyskuuta 2011

HAMMASTA PURREN

"Lukki lukki luuhammas, anna mulle rautahammas" rallattivat lapset heittäessään maitohampaita muurinkoloon. Aivan samoin tein itsekin silloin kultaisella 1960-luvulla, enkä arvannutkaan mihin tämä taika minut vielä kerran nakkaisi.

Olisi pitänyt ajatella tarkasti mitä toivoo, sillä toiveilla on taipumus toteutua. Elämä tarjoilee meille kaikille huikaisevia onnenhetkiä siinä kuin huolten velkomaa arkeakin ja aina välillä itsekukin on mentävä hammastapurren kohti pimeää korpea ja kivistä tietä. Monien arkisten sanontojen takana on yllättävän usein Linnan Tuntematon Sotilas ja niin nytkin, eli ainoa lause, joka tuli elävästi mieleen kun hampaisiini iskettiin kunnon etraushaat oli Koskelan kuolematon viisaus: "Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä:)" Nämä raudat tai oikeastaan telaketjut olisivat kuuluneet hampaisiin jo vähintäänkin 35 vuotta sitten, mutta silloin käskettiin katsoa vain vähemmän peiliin, joka lienee ollutkin ainoa tapa parantaa hirvittävä "ristipurenta" omin hampain. Toinen, pitkään muodin huipulla ollut tapa, olivat ylen ihanat porsliinihampaat, joita monet saivat jo rippilahjaksi, mutta sekin aika oli oikeastaan kulkenut jo ohitseni, joten olin varsinainen tekohampaiden ja oikomisrautojen väliinputoaja.

Vuodet vierivät yksi toisensa jälkeen ja kuunkierrot vaihtuivat yhä kiihtyvällä vauhdilla ja vesi virtasi yhä nopeammin, samalla kun purentani muuttui pikkuhiljaa katastrofaaliseksi paukkeeksi, joka ei Villin Lännen kotoisassa pyssynpaukkeessa häirinnyt juuri ollenkaan, mutta töissä se vähän harmitti jopa hävettikin, varsinkin jos joku leukaili rasvanpuutteesta tai hyikäili pauketta. Purentakisko oli aviomiehen mielestä pelkkä muoti-ilmiö ja kallis hömppäjuttu, joten annoin asian olla, vaikka leukani paukkuminen ärsytti aika ajoin jopa häntä. Pääkipuja tai muitakaan naksumisia en silloin paljon valitellut ja ainahan kaiken voi pistää migreenin tai naistenvaivojen piikkiin, johon muuten mahtuukin sopivasti pahaa mieltä ja rikkiraastettua olotilaa, jota naiset ovat kautta vuosisatojen kokeneet.

Mutta kuten oli ennustettu aikojen alusta, niin minutkin lätkäistiin sitten vihdoin viimein rautoihin. Kauan olin niitä pelännyt ja yhtä kauan niistä haaveillut. Takuuvarmaa on se, ettei pussausintoisia kuumahuulia parveilemalla nyt ympärillä pyöri, jos nyt ei muutenkaan, joten saan ihan rauhassa leikkiä rumaa Bettyä ja teinimeininkiä. Kaksi vuotta raudoissa tuntuu aika pitkältä ajalta, toisaalta elinkautinen olisi vielä pahempi:) Edellisen "kärsimyksen" lisäksi hammasklinikka lahjoitti minulle erikoisbonuksen eli pääsen oman elämäni koekaniiniksi! Kaiken tämän jälkeen mietin usein, että miksi oikeastaan tulin tähän? Selvisin helvetistä päästäkseni suoraan tappolistalle. Eikä minua auta, että monet muutkin joutuvat miettimään ihan samaa, mutta luotan siihen, että hullun tuurilla selvitän tämänkin hienosti kotiin, eikä mitään sen kummempaa ehkä ikinä löydykään. Ja jos löytyy, niin sanon elämälle:
- Ota kädestä kiinni, nyt juostaan ja lujaa! Selvähän se on, että pakomatka on vain elämänmittainen, mutta aion elää sen kuin omani.

LISÄYS: Kuinka ollakaan, onnekkaan sunnuntailapsen tavoin selvisin pelkällä säikähdyksellä, koska hälytys olikin väärä, Tätä en tajua ehkä milloinkaan. Sen verran kovasti se kuitenkin kirpaisi, että juuri tasoitetun elämäni perusturvalaatat rakoilivat tuttuun tapaansa ja kummallinen pimeys tuli öiden lisäksi päiviinkin. Tämä lisäys on tarpeellinen sen vuoksi, ettei joku luule pelkän oikomisen aiheuttaneen edellä kuvattua traumaattista tunnetta:)

FAKTAA: Hampaiden oikomishoito suoritetaan yleensä lapsuus- ja nuoruusiässä, tosin hampaiden oikominen onnistuu myös aikuisena, koska hampaiden luut ovat niinsanottuja kehittymättömiä luita, jotka reagoivat hyvin oikomishoitoon. Ortodontia vaihtelee pituudeltaan 18 kuukaudesta aina 30 kuukauteen asti. Kuntouttavan oikomishoidon edellytyksenä on, että se täyttää tiettyjä purenta etc kriteereitä, joilla ei ole mitään tekemistä esteettisyyden kanssa. Purenta on tärkein ja se että hampaat ylipäätään jossakin kohti edes kohtaavat toisensa. Yksityispuolelle pääsee myös esteettisin perustein maksamalla itse koko lystin. Myös niinsanotut kirkkaat eli näkymättömät monokristallibraketit maksat itse, normaalit kirurgisesta teräksestä valmistetut ovat halvemmat ja näkyvästi myös rumemmat.

Omalla kohdallani jatkuva väärä ja järkyttävä syväpurenta johti viimein vaikean elämäntilanteen ja stressin myötä jatkuvaan bruksaukseen ja sen kautta myös purennan romahtamiseen, joka ajoi minut hammaslääkäriin, jota kautta sain (liian myöhään) viimein lähetteen eteenpäin. Hampaani ovat osaksi niin paikatut että metallin väsyminen lienee seuraava vaihtoehto, mutta ehkä ehdin ennen sitä, tekohampaita ja kuolemaa juuri ja juuri oikoa hampaani ja saada mahdolliset korotukset, kruunutukset etc protetiikan avulla:) Alaleuan laajennuskin sujunee ilman kirurgiaa? Minusta tämä on hieno, mahdottoman kurja ja kuitenkin ainutkertainen juttu tässä taistelussa, jota elämäksi kutsutaan.

Videolla on nuoren kadehdittavan hyvähampaisen brakkelointia ja siinä näkyy mainiosti myös ennen ja jälkeen tilanne, järkyttäviä leuanhalkaisuvideoita en viitsinyt tänne laittaa, vaikka ne lienevätkin hampaiden korjaushoidon arkipäivää nykyään.

EPIGRAMMI: On vain otettava aseensa, lähdettävä taisteluun ja katsottava miten käy, mietti Napoleon aikoinaan. Ei paha miete ollenkaan, katsotaan tuleeko Trafalgaria vai Waterloota:)

maanantai 22. elokuuta 2011

KOHTALON LAPSI

Tämän stoorin kahlaus onnistuu vaikka osissa eli voit aloittaa vaikka keskeltä, ettei tarvitse tuhlata aikaa epäoleelliseen:)

Joskus Moirat huvittavat itseään lyömällä vetoa siitä, miten käy ihmislapselle kun sille annetaan kunnon koulutusta alusta asti, maustetaan soppa menetyksillä ja kitkerillä vastoinkäymisillä ja roivitaan ronttigilla pitkin selkää:) Kaikille ihmislapsille annetaan toki enemmän tai vähemmän tätä jalostavaa janojuomaa, jota myös hienosti kärsimykseksi kutsutaan. Mutta vedonlyöntilapset ovat tietysti aina erikoisasemassa. Eniten Moirat ihmettelivät sitä, miten vähän ihmistyperykset vastoinkäymisistään loppujen lopuksi oppivat, eivät juuri mitään. Mutta kivahan sitä oli sivusta seurata, kun ihminen vuoroin rukoili ja vuoroin kiroili Jumalaa ja teki vaihtokauppoja milloin Pirun ja milloin Jumalan kanssa.

Moirat kehräsivät lankojaan ja tällä kertaa arpa suosi erästä sunnuntailasta, joka oli perheen seitsemäs lapsi ja sopi tarkoitukseen paremmin kuin tikku silmään, sillä hän oli oikea persona non grata jo ennen syntymää, eikä geeniperimässäkään ollut juuri hurraamista. Mutta hullun tuurilla tämäkin reppana saattoi vahingossa tempaista loistogeenit, niistä kun ei aina tiennyt miten päin ne hyppelivät, joten kromosomistoon ujutettiin varan vuoksi peittyviä mutaatioita että heikkoja lenkkejä samaan aikaan kun kromosomit täräytettiin komeasti 46 äxäxään. Tässä vaihessa Moirilla ei ollut enää aikaa selvittää, oliko kyseessä jopa seisemännen lapsen seitsemäs lapsi, johon Moirien kujeet eivät täysimittaisesti tehonneet, koska taika suojeli lasta, mutta toisaalta, sehän toi peliin aina sopivasti jännitystä, koska kukaan ei voinut ikinä arvata, miten siinä loppujen lopuksi kävisi.

Klotho sääli tyttörukkaa, joka ei saanut kauneutta kuin nimeksi, joten hän sieppasi vähän kuunloistetta ja aarnivalkean taikaa tytön mukaan, minkä turvin tämäkin tyttöraasu ehkä löytäisi tien haluamansa miehen sydämeen. Hyvät haltijat ja kummit kiersivät tytön kaukaa, mutta onneksi itse Pahatar purjehti mustassa juhlamekossa tyyriisti paikalle. Hän oli kutsustaan hyvin otettu ja niin yllättynyt, ettei aamulla hätäpäissä löytänyt ainuttakaan käyttökelpoista värttinää, joten hän päätyi lahjoittamaan sopivan määrän häijyyttä ja laskelmallisuutta muuten niin kilttiin ja aurinkoiseen tytön päähän. Olisiko johtunut siitä, että tytön silmissä pilkahti usein omituinen syvyys kuin suru. Maailma oli täynnä teevadinkokoisia kauriinsilmiä, joiden silmäripsiin miehet kompastelivat tuon tuostakin, mutta siinä missä toiset räpsyttivät pitkiä ripsiään tytön silmät analysoivat ja tarkkailivat maailmaa varsin terävästi lapsesta saakka. Varsi oli hoikka ja suora kuin salko, mutta piankos ihmislapsi sen selluliitiksi ja läskiksi muovasi, joten siinäpä menikin tytöllä mukavasti keski-ikä karistaessaan selluliitteja, jotka olivat salakavalasti ja ihan itsekseen vyötärölle hiipineet luultavasti halpahallista ostettujen vaatteiden myötä:) Muut näkivät hänet hieman eritavalla kuin hän itse ja hyvää tarkoittavat ystävättäret, jotka välillä iskivät parit teesit totuuden tikarilla tytön rintalastaan.


Nuoruuden epävarmuus ja lapsuuden kolhuisuus takasi sen, ettei itsetunto taikapavun tavoin ihan taivaaseen asti noussut. Tästä huolimatta ja toisten naisten suureksi harmiksi Tyttö löysi kuin löysikin miehen vaelluksellaan kohti kuolemaa. Sitä hän ihmetteli välillä itsekin, sillä olihan se uskomatonta ja pelkkää hullun tuuria, että mies, joka olisi kelvannut ehkä muillekin halusi juuri hänet. Sitä hän ehkä katui ehkä katkerasti myöhemmin kun Kohtalottaret punoivat ilkeitä juonia ja pistivät milloin mitäkin kapuloita rattaisiin hillitäkseen tytön elämäniloista kohellusta. Lakhesis kyllästyi viimein koheltajan ikuiseen reipastyttösydroomaan  ja rysäytti kertalaakista hänet kohti mustaa helvettiä, johon tuon sortin otukset hänen mielestään aina kuuluivatkin.

Atropos loksutteli jo odottavasti saksiaan, mutta nähdessään tytön taistelun, hän lahjoitti vähän lisäaikaa ja vääristyneen itseminän peilin, joka olikin kuolemaa pahempi juttu. Pirukin oli hetken kauhusta jäykkänä pelätessään tytön tulevan gasoliinipönttöineen kauniisti tulenpolttamalle työpaikalleen. Jos joku oli niin hullu, että pesää sytyttäessä räjäytti melkein silmänsä, niin sehän voisi posauttaa hyvässä lykyssä vaikka koko Helvetin taivaan tuuliin! Viekööt Kharon mieluummin sen vaikka yläjuoksulle, jos se kerran rajan yli kaipasi. Gabriel pui Pirulle nyrkkiä ja kääritytti pikavauhtia punaisen maton rullalle, samalla kun komensi Pietaria vaihtamaan Taivaan Porttiin äkkiä uudet lukot. Sen lisäksi hän määräsi vielä ylimääräiset Serafit Urielin avuksi vahtimaan etuovea siltä varalta, ettei kurja leski änkeäisi vain väkisten taivaaseen. Uriel rypisti tuimasti kulmia ja mietti pää savuten mitä ihmettä teki sielulle, jota ei voinut tämän jälkeen päästää edes vahingossa portin ohi, mutta joka ei kelvannut Helvettiinkään. Moirat eivät muistaneet milloin heillä oli ollut näin hauskaa. Uskomatonta, että maailmankaikkeuteen syntyi tyyppi, jota ei huolinut itse Pirukaan:)

Katsoin miten aurinko nousi. Oli taas kevät ja muistelin kipeästi lapsuuteni lämpimiä kesiä ja valoisia kevätöitä. Siitä kaikesta oli jo niin kauan, että luulin kuvitelleeni kaiken. Yksinäisyys oli kuin kipu, josta oli vaikea päästä enää pois. Suru oli muuttunut vihollisesta ystäväksi, joka kulki varjon lailla vierelläni. Se ei pettänyt eikä jättänyt minua koskaan. Kuljin edelleen pimeässä, mutta valo lankesi yhä syvemmälle varjoihin. Pantani oli jo löystynyt ja jolkotin keveästi kohti kevättä. Kohti valoa, kohti uusia haaveita. Haavat kiristivät enää harvoin ja yhä useammin unohdin, miten olin ne aikoinaan edes saanut. Tuli ja kyyneleet olivat polttaneet osan ihmisyyttäni sudeksi, minkä vuoksi sopeutuminen ihmislaumaan ei ollut enää kovin helppoa. Pentuni olivat jo omissa laumoissa, olin väistynyt reviiriltä viimeisen verisen ja kovan taistelun jälkeen.

Nyt tulin tälle kukkulalle taas kerran, suurin toivein ja aivan turhaan. Seurasin sivusta miten yksi toisensa jälkeen löysi oman parin Se osa joka minusta oli vielä ihmistä, toivoi typerästi, että vähintäänkin itse Travolta tipahtaisi taivaasta, mutta susi minussa odotti vain toista sutta, taisteluparia ja kumppania. Käännyin hiljaa takaisin synkkään korpeeni, jossa tarjoiltiin vain irtonaisia ja haavoittavia suhteita. Hallavanharmaa seurasi sitkeästi perässäni ja vaikka kuinka yritin, en saanut sitä kokonaan karistetuksi kannoilta. Se ei haitannut silti kulkuani eikä etsimistä mitenkään.


Rio de Plazan satamassa oli jälleen kesä ja elämäniloinen markkinameininki jatkui myöhään yöhön. Jopa Mustapukuinen leski oli villeentynyt täysin ja vaihtanut kesän kunniaksi rimpsumekkoon ja pieneen toppiin välittämättä vähääkään iästään tai edes siitä, että muuten hoikissa jaloissa ikimustelmat ja suonet näkyivät rumasti vain pelkissä sandaaleissa. Satamaruusut tirskuivat hävittömästi kun se käveli rantaan. Niistä oli aivan naurettavaa, että joku vanha harppu edes viitsi kuvitella itsestään yhtään mitään. Maailma oli alle 40-vuotiaiden maailma, johon eivät kuuluneet vanhat huuhkajat ollenkaan, pilasivat vain turhaan maiseman. Toisaalta sen vallattomuus ja ylväys saattoivat joskus ja ihan vahingossa tehdä vaikutuksen johonkin ohikulkijaan tai muuten huononäköiseen kulkuriin ja aina silloin tällöin se kävi edelleenkin Zecekon rannalla posauttamassa parit ruutitynnyrit pitääkseen muuten vain mainettaan yllä:)

Kuumuus sai riettaita ajatuksia muidenkin päähän ja kauniit satamaruusut näyttelivät hävyttömästi uhkeita muotojaan ja ihastuttavan sutjakoita sääriään. Leskeä se vähän harmitti, mutta minkäpä se itselleen enää mahtoi. Jotkut saavat ulkoisia avuja enemmän kuin toiset ja koska nuoruuskaan ei sitä enää liikaa rasittanut, oli tyydyttävä vain niihin hetkiin mitä sillä vielä oli. Hetkeksi se jäi ihailemaan pikkupoikaa, joka soitti hullaantuneelle yleisölle haitariaan ja kyykistyi silittämään laihaa kulkukoiraa, jolle antoi iltapalastaan puolet.


Satamaan oli rantautunut iso, huikea alus, josta mustapukuinen oli joskus kipeästi ja turhaan haaveillut. Isoja Pahoja Susia nähneenä se tiesi heti, että se kuului lajiin, joka hotki pikkutyttöjä alkupaloiksi ja särki sydämiä ihan vain huvikseen ja ohimennen. Saattoi tietenkin olla, että siinä oli jotakin pohjavikaa, jota silmä ei heti havainnut, joka siten vaikutti kaikkeen. Tai ehkä se oli vain kirottu kulkemaan maailman meriä ja etsimään rakkautta forever löytämättä sitä koskaan? Sellainen ei ollut lesken mieleen ollenkaan, joten hän laahautui hiljaa ja pettyneenä takaisin kotiin pieneen pesäänsä, jonka oli joskus kuvitellut voivansa jakaa toisen, kaltaisensa kanssa.

Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus 
Olen polttanut
liekkini
tuulisiin sydämiin
antanut sieluni käsiin

jotka eivät minua
enää
ikinä kaipaa,
kanna.

KUVAT: Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

AJATUS:   Irkku-Mustis 

SANASTOA:
Moirat eli kohtalottaret päättävät ihmisen elämästä maanpäällä. He ovat Zeuksen ja Themeksen tyttäriä, jotka ovat nimeltään  KLOTHO, jolla on värttinä eli syntyminen, LAKHESIS määrää ihmiselämästä ja sen kohtaloista sekä mustahuntuinen ATROPOS, joka ystävällisesti päättää ihmislapsen kuoleman hetken leikkaamalla elämänlangan poikki.

ZECEKO on yhtä kuin Samakasa.
RIO DE PLAZA on kuvitteellinen satamakaupunki, joka korvaa tämän aiemman tuhotun Blogistanian Rio de Bogistanin.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

LÄHTÖAIKA

Likka, vanha koira
Likka syksyllä 2009
Lemmikin lähtöaikaa edeltää usein monien vaivojen täyttämä vanhuus, mutta yhtä hyvin voit menettää nuoren, elämänintoa uhkuvan lemmikkisi onnettomuuden tai vakavan sairauden myötä. Pienen pennun tai varttuneemman lemmikin mukana saat aina kaupanpäälle suuren surun ja luopumisen tuskan.

Vanhaa, rakasta lemmikkiä katsoessasi toivot ja odotat ehkä turhaan että hän vain nukahtaisi itsekseen ikiuneen, ilman raskaita päätöksiä ja ilman hirvittävää kuolemantuomiotasi. Mutta valitettavasti niin tapahtuu todella harvoin.

Jo terveystarkastusten ja/tai rokotusten yhteydessä voisi pikkuhiljaa miettiä kuka ja missä olisi sopivin ja paras henkilö armahtamaan lemmikkisi sitten kun on sen aika, olipa syynä sitten sairaus, loukkaantuminen, pitovaikeudet tai lemmikin ikä ja sen mukana tulevat kivut ja vaivat,  joita ei voi enää auttaa. Toisaalta, kukapa meistä haluaisi tätä etukäteen miettiä, kun ratkaisu on vaikea muutenkin, jopa sen viimeisen pakon edessä. Elämän loputon ja tuskallinen pitkittäminen vie lemmikiltä kuitenkin lopulta arvokkuuden ja itsenäisyyden, mikä on surullista ja kiduttavaa niin omistajalle kuin lemmikillekin.

Olen varmasti yksi parhaimpia asiantuntijoita puhumaan tästä, koska olen kuullut olevani jopa eläinrääkkääjä hoivatessani kroonisten kipujen vaivaamia lemmikeitä oman luopumistuskani vuoksi liian pitkään. Ehkä näin on ollutkin, ainakin jyrsijämme, sitkeähenkiset rotat ja ajokoiramme Rölli joutuivat kärsimään järkyttävästi ja aivan turhaan hentomielisyydestäni, olosuhteiden pakosta ehkä myös Likka. Joskus rukoilin että Likka-vanhus vain pääsisi pois, nukahtaisi viereeni kunnes tajusin raskaasti, ettei hän ilman minua arvokkaana ja omilla jaloillaan täältä ikinä lähtisi.

Kesäkuun 8. päivä 2010

Myöhään eilen illalla oli viimeisten, vaikeiden jäähyväisten aika. Likka katsoi minua pitkään kun lääkäri tuli. Vanhaa koiraa voi ikinä pettää, vaikka olet olevinasi miten iloinen ja reipas tahansa. Hän kyllä tiesi että kuolema osaa pukeutua myös empaattiseksi ja kiltin näköiseksi mieheksi. Kuopus tuli tänään avukseni viemään rakkaan ja raskaan osan yli 15 vuodestani tuhkaukseen. Kun tulin asunnolle, jysähti vastaani tyhjyys kuin moukari. Tuntui vaikealta tajuta ja kestää kipeä hiljaisuus. Sitä ei enää milloinkaan täytä Likan tuttu, rauhoittava tuhina, onnellinen tervehtiminen ja tassujen ääni. En saa enää koskaan saa rutistaa rakasta tyttöäni, silittää kultaista kippurahäntääni.

Kuvassa LIKKA kaksi tuntia ennen lähtöä, kun odottelemme ulkona lääkärin tuloa ja tämä on viimeinen kuva Hänestä. Kuva voisi olla paljon parempikin, mutta kuvaaja ei enää tämän kummempaan pystynyt. Ylläoleva Likka-sana toimii linkkinä aivan erilaisiin tunnelmiin ja onnen aikoihin.
15 vuotta 5 kk 10 päivää

"En pääse ma mielikuvasta,
vaikk' oletkin eläin vaan,
että sullakin on oma taivaasi,
kun eroat päältä maan.
Tänä iltana varmaan jo haukahdat
ja kaukana ajo käy,
johon saata en sinua seurata
ja joka ei tänne näy."

(Osa U. Kupiaisen runosta Koiralle)

Eutanasia meni kaikkien sääntöjen mukaan kauniisti ja sain sen pyynnöstä kotiin koiran iän, eläinlääkärin viitseliäisyyden, empaattisuuden ja ehkä myös autottomuuteni vuoksi. Kipu- tai rauhoituspiikin jälkeen lonkkaan jotenkin pahaan paikkaan osunut piikki säikäytti ja satutti Likkaa, mutta sen jälkeen hän nukahti hiljaa ja rauhallisesti syliini. Eutanasia ei kuitenkaan aina toteudu piikin muodossa, sillä esimerkiksi metsästäjät tekevät usein viimeisen palvelun metsäkaverilleen paljon karskimmin, eli koira viedään viimeisen kerran metsäreissulle ja jätetään sinne. Toisaalta onnistunut laukaus saattaa monen mielestä olla ehkä parempi ja paljon armeliaampi vaihtoehto kuin kivulias vanhuus ja kuoleman turha odotus hentomieliemännän hoivissa.

Tassun jälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kurajaloin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni. 


Tämän nätin Sini Lindroosin runon sain sihteerikköystäviltäni kun Likka oli lähtenyt

Omistus- ja vuokra-asunnossa asuva voi kysyä taloyhtiöltä hautauslupaa, jos haluaa haudata lemmikkinsä ruusupensaan tai muun lemmikille rakkaaksi tulleen puun tai kiven viereen. Likan hautapaikkaa en osannut rivitalon pihalle edes ajatella, osaksi ehkä asumismuodon tilapäisyyden vuoksi. Alunperin oli tarkoitus viedä Likka viimeisen kerran takaisin kotiin Villiin Länteen, mutta kuopuksen ottaessa puheeksi tuhkausmahdollisuuden, se alkoi tuntua paljon helpommalta vaihtoehdolta kuin maahan hautaaminen.  Petcremon palvelu oli hienotunteista ja varsin sydämellistä ja ympäristökin oli erittäin kaunis ja rauhallinen. 

Krematoriot tekevät usein yhteistyötä eläinlääkäriasemien kanssa ja niin myös kyseinen Petcremo oululaisen Akuutin kanssa, minkä vuoksi eutanasia voidaan tiettyinä aikoina sopia tehtäväksi myös siellä, aivan samoin kuin eläinlääkäriasemalla tai pieneläinklinikallakin. Suosittelisin kuitenkin eläinklinikkaa tai kotioloja, jos se on mahdollista. Eläin voidaan  jossain tapauksessa jättää myös eläinlääkärin (tai krematorion hoiviin), missä huolehditaan eläimen nukutus ja ruumiin hävittäminen, mutta tämä lienee enemmänkin kodittomien löytöeläinten kuin yksityisten mirrien tai mustien kohtalo. Minusta kiintymykseen ja rakkauteen kuuluu luopumistuskasta huolimatta se, että jaksaa jakaa senkin oman rakkaan lemmikin kanssa.

Jätin Likan lempipeitolleen oman patjansa päälle Petcremon viehättävään vastaanottohuoneeseen tuhkaamista varten, mutta palasin ainakin kerran tai pari ovelta vielä takaisin, sillä niin vaikea oli jäädä että lähteä. Tuhkaus maksoi noin 100 euroa uurnineen kotiin tuotuna. Aurinkoisena ja kauniina päivänä sirotin Likan tuhkat kotimetsään ja katsoin miten Likka muuttui osaksi tätä kaikkea. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä se, miten joku rakkaamme onkin yht'äkkiä kaikkialla eikä enää missään, jos sitä mitataan ihmissilmin, jotka ovat niin huonot, etteivät ne voi nähdä maallista materiaa pitemmälle. Uurnan ja lemmikin tuhkan voit halutessasi säilyttää myös itsellä ja uurnavaihtoehtojkin on monenlaisia, maatuvista ja puisista todella kauniisiin keramiikkauurniin.

Lemmikin voi halutessaan haudata vaikka omakotitalon kuusen juurelle, niin kuin Röllikin aikoinaan haudattiin. Haudan tulee olla riittävän syvä, eläimen koosta riippuen vajaasta puolesta metristä aina metriin saakka. Kaupungeissa on myös pieneläinhautausmaita; esimerkiksi Helsingissä on eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä lemmikkien hautausmaa, johon kuuluu myös haudankaivaminen ja sen täyttäminen. Hautapaikka maksaa suunnilleen 100 euroa ensimmäiseltä 10 vuodelta ja vähän vähemmän seuraavalta 10-vuotisjaksolta. Rovaniemellä on ollut maksuton lemmikkieläin hautausmaa, johon hautauoma on kaivettu valmiiksi, mutta hautaaminen suoritetaan itse. Kesämökkitontilla pitää ottaa huomioon erikoisesti kaivot ja pohjavesialueet, muuten lemmikin voi haudata aivan hyvin myöskin sinne. Mikäpä olisikaan parempi paikka kun lempisaaristo, jossa lemmikki sai viettää onnelliset loma-aikansa vailla kerros- tai rivitalokahleita.

Hautamuistomerkkejäkin voi lemmikille halutessaan laittaa, tosin risti ei ole kirkon mukaan sopiva. Internetistä löytyy myös kauniita virtuaalisia muistolehtoja. Paikkakuntasi erilaisista eutanasia- ja hautauspalveluista voit kysyä eläinlääkäriltä, eläinsuojeluyhdistyksiltä tai paikallisilta lemmikkieläinkrematorioilta. Kaikista näistä saat asiantuntevia neuvoja. Tampereen liepeillä Lempäälässä vaikuttaa Verna Oy, joka on ollut siellä jo 1980-luvulta lähtien. Surussa ja luopumisessa et ole milloinkaan yksin, sillä meitä on paljon jotka olemme joutuneet ja joudumme menettämään lemmikkimme, ystävistä parhaan ja luopumaan hänestä.


Lapsen suru lemmikin kuollessa on yleensä paljon mutkattomampaa kuin meidän aikuisen. Lasta ei tarvitse eikä saa jättää turhassa suojelumielessä tämän asian ulkopuolelle, olipa sitten kysymyksessä lapsen ikioma tai perheen yhteinen lemmikki. Asiasta voi keskustella lapsen kanssa ja on erittäin terveellistä antaa lapsen osallistua lemmikin hyvästelyyn ja hautaukseen. Näin lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään omia surujaan ja luopumisia jatkossakin. 

Lapsen sydäntäsärkevä itku ja suru on asia, joka aikuisenvain  täytyy oman surunsa ohessa kestää. Myönnän, etten ole ollut tässäkään paras mahdollinen äiti, sillä olen itkeä vollottanut omaa suruani lemmikin kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin lapset yhteensä.

Myös jäljelle jäänyt lemmikki voi kaivata tavattomasti kuollutta kumppania, masentua tai kerjätä ylenpalttisesti omistajansa huomiota. Kannattaa kuitenkin pitää tiukasti kiinni entisistä rutiineista, sillä ne tuovat parhaiten turvallisuuden tunnetta jäljelle jääneelle. Pieni ylimääräinen hemmottelu ja helliminen on silti aina paikallaan. Äkillisesti kuolevan eläimen sen pennut tai kaveri yleensä hyvästelevät kauniisti, mutta pitempään riutuvaa ne kohtelevat usein näennäisen välinpitämättömästi. Toisaalta esimerkiksi koirien elekieli voi olla ihmissilmälle niin pienieleistä ja huomaamatonta ettei sitä aina havaitse. 

Surulla on aina oma lahjomaton aikansa, mutta ehkä jonakin päivänä haluat taas uuden lemmikin. Sukutaulujen ja Kennelien viidakko tuo Sinulle ehkä rodukkaan paperieläimen, mutta jos haet oikeaa ystävää, niin Hänet saatat löytää vaikka löytöeläinkodista. Kun otat uuden lemmikin vanhan kaveriksi ja itsesi seuraksi, niin muista aina pitempään olleen lemmikin ehdoton ykkösasema, jotta vältyt turhalta mustasukkaisuus- tai häiriökäyttäymiseltä. Näin myös uusi tulokas löytää helpommin oman paikkansa laumassa.


Vernan ja Petcremon lisäksi tarjoan pari muutakin linkkiä ja epäselvissä kuolemantapauksissa tai vakavissa tautiepäilyissä esimerkiksi rabies-epäily jne - voit ottaa yhteyttä myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan puh. 0295300400 (vaihde) ellei eläinlääkäriä tai muuta viranomaista ole tarpeeksi pikaisesti tavoitettavissa.

"Levätä mä tahdon vain - muistella mun muistojain.
Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot." 


Tämä kaunis värsy löytyi koiran kuoleman jälkeen jostakin muistosivuilta, tekijästä ei ole tietoa, jos joku tietää, niin merkintää alle. 

Poika- ja koirakuva Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

Eläinten hautausmaa Helsingissä (Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen eli Hesyn sivuille)
Puh. (09) 777 4225 tai (09) 777 4470.
 

Suomen Eläintuhkaus Oy ,  p. 0207 568760 fax 0207 568764


Komerintie 23,23100 Mynämäki
Toimialue: Mynämäki


Pieneläintuhkaamo Usva Oy
Puhakantie 3,41400 Laukaa
Päätoimiala: Eläinkrematoriot
Toimialue: Laukaa
Päätoimiala: Eläinkrematoriot
Toimialue: Liperi