keskiviikko 22. tammikuuta 2014

PÄHKÄILYÄ

Annelin jääruusuja merenrannassa (kuvan julkaisuun on pyydetty ja saatu lupa)
Talvi heitti tuhtisti häränpyllyä ja Tammikuu tapansa näytti pamauttaen vesisateen kertalaakista Pakkaspojan vasaran alle 10.1.2014. Vasaroinnin ohella Pakkanen höyläsi kipinöivän lumiharson maahan ja kukitti puut ja pensaat huurrekukkiin, joita utelias Neiti Aurinkokin kuikisteli kummissaan pitenevin kauloin.  Huikeat pakkaspoika-kuutamot valaisivat talviyöt jo ennen 16.1. ollutta täysikuuta, jolloin myös Jupiter tähtäsi kirkkaan valoheittimensä yhä lähemmäs kuuta, se kun on kuuhullu muutenkin. Jupiter on koonnut itselleen yli 60 kuuta, joista Galilein neljä kuuta ovat nyt helposti ihailtavissa kiikarilla.   

Talvisten ihmeiden lisäksi pähkäilin Horoskooppi-ilmiötä, joka jo vuosi tai parikin sitten tuli julkisuuteen ja romutti rapumaisuuteni ja sitä osuvasti kuvaavan luonnehdinnan: "Rapu on oikea kuuihminen, arvaamaton, salaperäinen ja aina vähän hullu":) Ja mitä tulikaan tilalle? Tuulellakäyvä, seikkailunhaluinen kaksonen. Eihän se nyt sovi ollenkaan? Ainoa mikä nyt vähän sopii, taisi olla kaksosten tuuliviiriluonne.


Horoskoopit perustuvat muinaisbabylonialaisiin tähtikarttoihin, joissa tähtikuvio hallitsi tiettyä kansakuntaa, ei yksilöä. Astrologiset ennustukset ja niiden palvonta mainitaan myös Raamatussa. On päivänselvää, etteivät tähtikuviot ole meistä katsottuna enää samalla tolalla kuin tuhansia vuosia sitten. Tämä johtuu maapallohyrrämme ikuisesta rengasmatkasta ja hienoisesta akselikaltevuussuunnan ja/tai paljon hitaamman -kulman muutoksista ajansaatossa. Tai mistäpä perihelistä tuonkaan niin varmasti tietää, se on kuitenkin varmaa että kivikauden naikkonen katseli hyvin erimallista otavaa kuin vastaava blondi nyt.

Onneksi eläinradan tähtikuviossa unohdettuna ollut Käärmeenkantaja tuli hätiin ja sekoitti horoskooppipakan kokonaan uusiksi:) Horoskooppivillitys on ollut kestosuosikki jo tuhansia vuosia, siitäkin huolimatta, etteivät tähdet kerro milloinkaan tulevaisuuttamme, vaan päinvastoin: Kun katsomme tähtiin, katsomme kauas menneisyyteen, sillä tähtitaivas, jonka tällä hetkellä näemme on jo historiaa, osa sammunuttakin.  Sitä, miten joku kaasuplörähdys jossakin Milky Wayn katuojassa tietäisi millainen olen tai miten elämäni elän, lienee täyttä potaskaa:) Horoskooppimerkin luonnekuvaukset ja niiden vertailu toisiinsa on kuitenkin harmitonta viihdettä, joka ei paljon ota, jos ei annakaan. 

Allaoleva horoskooppiluettelo kertoo sen, mihin merkkiin kuulut uuden järjestelmän mukaan ja miten kummastuttavasti merkkisi nyt muuttuu verrattuna entiseen.

Lisäys: Odotin pari päivää, että joku huomaisi kardinaalimunauksen, joka tässä uudessa luettelossa on ilmeinen. Luettelo on kopioitu suoraan 20.1.2011 ilmestyneestä AAMULEHDESTÄ. Tämän luettelon mukaisesti voisit olla sekä KAURIS että VESIMIES tai KÄÄRMEENKANTAJA ja SKORPIONI etc samanaikaisesti, koska merkin loppupäivä ja toisen  alkamispäivä on sama:) Ehkä rajapersoonia ei sattunut kohdalle tai asia ei kiinnostanut sen enempää? Siihen ei kiinnitetty huomiota silloisessa aamulehden kommettiosassakaan ja eipä kai myöhemminkään?

20.1 – 16.2. KAURIS
16.2.  – 11.3. VESIMIES
11.3. – 18.4. KALAT
18.4. – 13.5.  OINAS
13.5. – 21.6. HÄRKÄ
21.6. – 20.7. KAKSOSET
20.7. – 10.8. RAPU
10.8. – 16.9. LEIJONA
16.9. – 30.10. NEITSYT
30.10. – 23.11. VAAKA
23.11. – 29.11. SKORPIONI
29.11. – 17.12. KÄÄRMEENKANTAJA
17.12. – 20.1. JOUSIMIES


Syntymäaika ja henkilötunnus koodataan tiedoksi ja sekin kertoo Sinusta yllättävän paljon. Ellet usko, niin klikkaa TUOMAS SALSTE:)  22.1.2014 se tiesi minusta sen, että olen elänyt 687 kuunkiertoa eli 666 kk 24 päivää, kun taas Jupiterin vuosissa täyttäisin vasta 4 vee :) Sen lisäksi se kertoo kuka oli presidenttinä ja pääministerinä kun synnyit. Syntymäpäiväsi lisäksi henkilötunnuksesi tietää vuosituhannen, sukupuolesi, yksilönumeron ja tarkistusmerkin.  

Terveydenhuollon monitoimityttönä minulla on ollut konkreettinen etuoikeus elää niin plus-, miinus- kuin A-merkkienkin aikakautta. 1800-luvulla syntyneiden syntymäajan ja henkilötunnuksen välissä käytettiin plusmerkkiä (+) Ensimmäisiä terveyskeskuslomituksia tehdessäni törmäsin + papereihin tuon tuostakin. 1900-luvulla syntymäaika erotettiin henkilötunnuksesta tutulla miinusmerkillä (-) kun taas 2000-luvulla siirryttiin A-merkkiin, vaikka vinoviiva (/) ja tähtikin (*) olivat kovasti harkinnassa. 

Pähkäilimme usein ennen vuosituhannen vaihdetta työkavereiden kanssa että mihinkähän tässä päädytään. En muista, saimmeko jopa äänestää merkistä, mutta vinoviiva oli ehdoton ennakkosuosikki. Kävi jopa niin hullusti, että poistin tilastointivaiheessa millenium-vauvan A-merkin, ennenkuin tajusin ettei kyse ollutkaan merkitsijän virheestä:) Vielä siihen aikaan osa terveydenhuollon porukkaa merkkasi manuaalisesti tilastointikaavakkeelle potilas- ja vauvakäynnit, josta sihteerikkö ne yksiköittäin uurasti tietokoneelle aina kun/ja jos aikaa omilta töiltä liikeni. Asiasta oli informoitu, mutta jotenkin tuo A-kirjain näytti alkuun niin tyhmältä, että se vaikutti virheeltä. 

Vauvoille ja ulkomaalaisille tehtiin usein myös niinsanottu keinotekoinen tilastotunnus, ennen varsinaisen henkilötunnuksen saamista. Muistaakseni AO10 tarkoitti parittomana poikaa ja AO20 tyttöä tilastomerkinnässä, nykyään se tehdään vähän eritavalla, eli ilmeisesti vauvalle käytetään äidin nimestä kirjaimia ja edellämainittua sukupuolikoodausta henkilötunnusosassa. Neiti tai herra-X oli tuttu juttu Napakympistä, mutta siihen saattoi törmätä aikoinaan myös Kuopion sukupuolipoliklinikalla:) X-merkkiähän harkittiin myös muiden merkkiken ohella 2000-luvulla syntyneiden syntymäajan ja henkilötunnuksen välimerkiksi. 

Sukupuolisen kanssakäymisen tärkeys ja törkeys korostuu myös virtuaalimaailmassa. Seksilinkkien kierrätys käy harmittomalta näyttävän blogisivuston kautta hyvinkin näppärästi. Siihen riittää se, että joku jännittävän näköinen, ensi alkuun hyvinkin viattomalta vaikuttava lukija kaunistaa "estotonta" sivustoasi. Näin on käynyt myös allekirjoittaneelle. 

Lukijoiden määrä ei ole minulle niin tärkeä kuin sisältö. Sen takia poistin kylmästi muutamia lukijoita, joiden linkkivalinta koostui pelkästään pornosivustoista. Nämä "Lukijat" kaunistavat edelleenkin lukuisia blogeja ja lisäävät mukavasti klikkauksia, mutta sehän on jokaisen oma asia, mitä linkittää ja haluaako kierrättää itseään pornosivun kautta vai ei. Tuskin tuokaan valinta minua auttaa sillä virtulaalielo on täynnä väsyttäviä ilolintu-sutenöörejä ja tautisia haittaohjelmahuoria, jotka turhauttavat ja hankaloittavat pienen ja tyhmän blondiraukan tietokone-elämää. Ilman aikuisviihdettä pärjään vallan mainiosti, sillä en tarvitse aivolohkoni punaisen lyhdyn majataloon ulkopuolista apua:)



Keskimmäinen kuva on halpa egyptiläinen papyrusjäljitelmä, ilmeisesti luffalle painettu kopio, joka koristaa alkovini seinää. Sinistetty versio sopi mielestäni aiheeseen originaalia paremmin.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

TALVI 2013 - 2014

talvi-ilta, auringonlasku, kirkkotarha, polku, ilta


Vuosi 2013 oli arvaamaton, sillä se vaihteli mieltään oikutellen niin kevään kuin talvenkin suhteen. Siitä huolimatta se tarjoili varsin kauniin, lumisen satutalven, pitkään jatkuneet jääkelit merellä, nätin kesän, uskomattoman aurinkoisen ja pitkän syksyn. Edellisen vuoksi en osannut odottaa Rva Marraskuulta muuta kuin sadetta ja pimeyttä. Myöskään joulukuun oikkuilu talven ja lumen suhteen ei tullut oikeastaan yllätyksenä, vaikka se harmittikin. Lumi taikoi odotuksia, märkä maa huurtui ja lumi peitti sen kauniiseen valkeuteen, mutta jo muutamaa tuntia myöhemmin vesisade huuhteli lumet pois kikkaillen viheliäisiä jääleikkejä yhdessä pienen ja pirullisen pakkasukon kanssa. Ilman kenkästoppareita ei tänä talvena ole ollut asiaa sivuteille, jos ei kaduillekaan. Itselläni on ollut kantalappu"piikkarit" kengissä jo Kaisan kaljamista (25.11.) lähtien ja niitä saa näköjään pitää juhannukseen saakka:)

Joki sai jääriitteen joulukuun alussa, mutta hullaantui jouluna tulvimaan kuin keväällä konsanaan. Myös meri ehti jäätyä parin kilometrin verran. Sen uutta jäätymistä saanee odotella kevättalveen.  Helmikuussa nyt viimestäänkin sen uskoisi jo jäätyvän. Säiden vuosittainen vaihtelu ja nykyinen sadekausi puhuttaa ihmisiä kovasti eri foormumeilla. Osa on sitä mieltä, että lumiset talvet ovat nyt iäksi ohi. Onneksi olemme menossa kuitenkin kohti uutta jääkautta, joten ehkä se kompensoi mukavasti tilannetta:) Tosin jääkausi tulee sen verran viiveellä, ettei ihmisrotu sitä enää ole näkemässä, sillä aikaa siihen kuluu vähintäänkin joku 30 000 vuotta. Silti uskoisin että todella suuria lumitalvia ja hyytävää kylmyyttä on vielä odotettavissa niin meille kuin vielä lapsenlapsillekin.
 

Mustia jouluja on omassa historiassa ollut muutamia, eli vuoden 1972 joulu oli musta koko maassa, mutta ilma oli huomattavasti kuivempi kuin nyt. Vuonna 1992 oli myös musta joulu ja eräänä aattoyonä varsin korkeat nietokset sulivat yön aikana kokonaan pois, mikä oli lievä järkytys, kun aattoaamuna kurkisti kartiinin raosta ja näki pelkästää mustia kynnöspeltoja. On uskomatonta, että niin suuri lumimäärä humahti yhdessä yössä olemattomiin, mutta maa ei ilmeisesti ollut juurikaan jäässä ja vesisade kadottaa uuden lumen paljon helpommin, kuin vanhan jäätyneiltä kenturalta. Tämän joulun vuosilukua en muista. 

Joulu 2007 on jäänyt kipeästi mieleen surun ja yksinäisyyden jouluna, joka sekin oli melko lumeton, mutta muistelen että aattona oli kuitenkin kuiva, mukava pakkasää, ehkä vähän lunta tai ainakin kuuraa, se jäi mieleeni kun kävin koirien kanssa metsälenkillä.  Nämä talvet olen elänyt Oulun alapuolella ja muistan lapsuuteni hurjat lumimäärät ja 1960- luvulla olikin aivan huippumäärät lunta. Yksi kylmä talvi on jäänyt mieleen 1985 - 1986, jolloin saapastelin Kuopiossa. Kylmyyden kokeminen saattaa liittyä enemmänkin pakolliseen liikkumiseen ilman autoa, ilmoista huolimatta, kuin todelliseen pakkaseen.

Vuonna 2013 Suomessa oli aika vähän myrskyjä, reilu kymmenkunta, tosin loppuvuoteen sijoittuivat myrskyt jäivät laajojen sähkökatkosten ja vahinkojen vuoksi hyvin mieleen, jonka vuoksi vuosi ehkä mielletään myrskyvuodeksi. Eino aloitti 17.11. jonka jälkeen Oskari jatkoi 2.12. ja myös Lucia-neito innostui 13.12. Seijailemaan railakkaasti helmat hulmuten, tuoden vähän lunta mukanaan. 18.12.2013 ennustettua myrskyä ei tässä huomannut juuri ollenkaan? Vertailuna esitän vuoden 1995, jolloin oli peräti 38 myrskyä ja eräs myrskyistä jäi mieleeni melko myräkkänä, hyvä ettei lumi tullut ovista ja ikkunoista sisään, takaovikin oli räystäitä myöten lumen peitossa.
koivikko, myrskyn jälkeen

En hössöttäisi vielä kasvihuoneilmiön takia, koska sääsyklit kulkevat 100 - 200 vuoden aikataulussa toistaiseksi aika maltillisessa käyrissä. Edellinen nykyistä paljon lämpimämpi jakso sijoittui 800 - 1400 luvulle, jonka jälkeen tuli niinsanottu pieni jääkausi, joka jo 1600-luvun loppupuolella näytti todellisen mahtinsa. Suomessa kuoli ihmisiä nälkään ja kylmyyteen, Thamesilla luisteltiin ja pidettiin hilpeästi markkinoita 1800-luvulla. Ilmasto on tästä ajasta lämmennyt pikkuhiljaa uudelleen ja suurin muutos on kieltämättä tapahtunut 1900-luvulla. 

Maailman laajuiset sodat ja pari atomipommia kivihiiliteollisuuden ja saasteiden lisäksi ovat edesauttaneet asiaa, mutta tilanteeseen vaikuttavat 23 000 vuoden ilmastoprekessiojaksot kuin myöskin auringon aktiivisuus ja sen pilkut, jotka säätelevät maapallon lämpötilaa pilvisyyden ja otsonikerroksen vaihtelun myötä. Mannerlaattojen ikuinen liike aktivoi maanjäristyksiä ja tulivuorten purkauksia, joilla on positiivisen paineen säätelyn lisäksi tunnetusti hyvinkin katastrofaalisia vaikutuksia niin ilmakehään kuin maanpinnallekin.  Ulkoapäin tuleva suurin uhka maapallon elämälle on mahdollisen meteoriitin jysähtäminen maahan. Jupiter sai huomattavan lommon poskeensa kesällä 2009, jonka muistan siitä syystä että mainitsin siitä ensimmäisissä blogitekeleissäni. Sitä, miten se mahdollisesti voisi vaikuttaa viiveellä säätilanteeseen on tullut mietiskeltyä. Taitaa olla vähän kaukaa haettua? 

Mannerjäätiköiden sulaminen ja sademetsien rajut hakkuut tulevat vaikuttamaan edellisten lisäksi huolestuttavasti maapallon tulevaisuuteen. Jääkauden jälkeen maailma oli paljon vetisempi paikka, joten tämän sortin suuntaus voisi olla aika katastrofaalinen tälle pallolle ihmiskuntaa, luontoa ja eläimiä ajatellen. Tehtaat, liikenne, jätteet ja saasteet tulevat olemaan meille tarpeeksi suuri ongelma ilman sotia tai luonnonkatastrofejakin. 

Kierrätysjätteen hyödyntämiseen voi itse kukin omilla pikku valinnoillaan vaikuttaa ja nyt joulun aikaan tapetilla on ollut esimerkiksi metallituikkujen uusiokäyttö. Pienistä puroista tulee iso virta, vaikka sitä ei heti uskoisikaan, varsinkin jos lajittelee itse ja naapuri vetelee railakkaasti hälläväliä tyylillä:) Ymmärrän silti, ettei kaikkien usko riitä lajittelun tärkeyteen ja virheitä tulee meillä kaikilla laiskuuden tai tietämättömyyden vuoksi. Myös itselläni. Kulutushysteria on nyt tullut tiensä päähän ja se vaatii meiltä kaikilta luopumista ja uutta asennoitumista paljon vähäisempään ja valikoivampaan elämään.  Puhtaan juomaveden suruton käyttö suihkussa ja käymälöissä riipaisee joka kerta, mutta ilmeisesti ihminen on suuressa viisaudessaan halunnut säästää suuret kustannukset putkiston uusimisessa ja ehkä se on jopa mahdotonta. Pesemiseen  ja paskan huuhtomiseen riittäisi kyllä vähemmänkin puhdas vesi.

Ydinvoimalaa en maininnut ollenkaan, koska elämme pakollista ydinaikaa, jolle ei kai ole tehtävissä enää mitään. Maailman noin 500 voimalaa ja ainakin yhtä monta ongelmaa kun ovat kirkkaasti pienen ymmärrykseni ulkopuolella ja pelkään pahoin etteivät viisaammatkaan aivan heti keksi ratkaisua tähän ydinpulmaan. Perämeren luonto on osaksi mennyttä kalua, kun Hanhikiven voimala jysähtää käyntiin, sillä rehevöityminen lisääntyy ja eliökanta auttamatta tuhoutuu/muuttuu. 

Kyseinen Hanhikiven voimala olisi syytä rakentaa tietysti mahdollisimman korkealle, sillä tulevaisuuden skenaario lupaa merivesien nousua jopa 6 - 8 metriä, mikäli ennusteet jäätiköiden sulamisen suhteen toteutuvat. Tämä skenaario ei kuitenkaan tule ihan heti vastaan mutta varan vuoksi ajattelin vetäytyä pikkuhiljaa Kuusamon korpimaihin, etteivät varpaat ensimmäisen vuoroveden jälkeen kastu. Ja sieltähän voisi löytyä vaikka luntakin, toisin kuin tämän hetken rannikon Sademaasta:)

Julkaisemastani kuvasta, tuli uudelleen paranneltu Gift-versio Googlen sivulta, joten hyväksyn sen tähän. Yläkuvassa oikopolkuni kirkkotarhaan. 

Edellistä aihetta olen sivunnut myös kuvitteellisessa IRKKULANDIAN UUTISVUODOSSA hyytävän skenaarion myötä, jota en suosittele heikkohermoisille:)