keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

PAPERINUKET

Reilut puolivuosisataa sitten Jumala piirsi kaksi paperinukkea. Toisen hän piirsi harjoitusmielessä vähän huitaisemalla vanhalle, huonolle pahville, eikä siitä kovin hääppönen tullutkaan, joten Jumala pudotti sen suosiolla roskakoriin, mutta se tipahtikin sen viereen. Gabriel luuli nuken pudonneen epähuomiossa pöydältä ja leikkasi sen vahingossa valmiiksi, ennen kuin kukaan ehti estää häntä. Arkkienkeli Barachiel kollasi vanhoja varastoja ja unohtuneiden sielujen komeroa, kun hänen käteensä osui kartonki, jota Jumala oli aiemmin kaivannut. Jumala innostui tasokkaasta kartongista niin, että piirsi siihen paljon kauniimman ja paremman nuken roskiin menneen tilalle. Tai niin Hän ainakin luuli.

carola, paperinukkeJo leikkausvaiheessa huonompi nukke tärvääntyi niin, että jopa itse Gabrieliakin hirvitti, mutta se ei tohtinut puhua asiasta mitään, vaan tipautti nuken pilvenhattaralle, josta sen kuului hypätä alas maanpinnalle. Kaunis nukke liihoitteli kohta sen perässä ja ne tapasivat usein toisensa maan päällä. Ruma nukke luuli pienenä olevansa yhtä hyvä ja nätti kuin kaunis nukkekin, joka loisti alusta saakka hyvin ehyenä ja sievänä. Ruma nukke sai älyä ja keskittymiskykyäkin ehkä puolet vähemmän kuin kaunis nukke, mutta sen se pisti nokkelasti nuoruuden ja huikentelun tiliin, ennen kuin älysi ettei asia ehkä niin ollutkaan.

Kaunis nukke opiskeli yliopistossa ja menestyi työelämässä niin hyvin, että sai ylennyksiä ja palkankorotuksia ahkerasta ja hyvästä työstään. Sillä oli hieno miljoonakoti, rikas, komea mies ja hyvin menestyneet lapset. Kauniilla nukella oli myös hieno, suuri suku, jonka keskellä hän oli saanut elää hyvän ja ehyen lapsuuden, jonka vuoksi hänelle siunaantui hyvä itsetunto, ymmärtäinen ja lämmin sydän, toisin kuin rumalla pahvinukella, joka seisoi usein nyrkit pystyssä, valmiina joko pakoon tai taisteluun tyhmä sydän turhaan pelosta läpättäen. Vasta myöhemmin ruma nukke hoksasi miten paljon enemmän toiselle nukelle oli annettu kuin hänelle. Syyn täytyi tietenkin olla hänessä. Ruma nukke tuskaili usein huonoa pahviaan ja suvuttomuuttaan, mutta katkeraksi se ei halunnut tulla, eikä se onneksi osannutkaan, sillä eihän kenenkään terveys, varallisuus, onni, hyvyys tai kauneus ollut mitenkään siltä itseltä pois.

Kului vuosia ja paperinuket näkivät aina silloin tällöin toisiaan. Ruma nukke tunsi näyttävänsä tosi surkastuneelta kalliista voiteista ja kasvohoidoista huolimatta kauniin naturelli-nuken rinnalla. Kaunis nukke selitti järkevästi miten ihanaa oli taas olla lomalla ennen syksyä ja töitä. Ruma nukke nyökytteli ymmärtäisesti päätään, yrittäen unohtaa oman työttömyytensä ja onnettoman rahatilanteensa. Kaikki meni päin persettiä sen hyvistä tai useimmiten huonoista yrityksistä huolimatta. 

Allergia, puutostaudit ja muut vaivat iskivät kuin kuolema ja teipattu rumanukke alkoi miettiä tosi rumia juttuja. Se ajatteli joskus repivänsä itsensä pikku paloiksi ja heittävänsä palaset roskiin. Joskus se murehti sitäkin, että miksi se aikoinaan oli edes leikattu tähän maailmaan. Eihän se tiennyt Gabrielin hölmöilystä mitään, vaikka tiesikin ettei ilman sitä olisi ollut kahta poikanukkea eikä pieniä lapsinukkejakaan. Poikanuket olivat lähteneet jo omille teilleen, eivätkä välittäneet vanhasta pahvipää-äidistä pätkääkään. Ainakin niin ruma nukke joskus ajatteli. Lapsinuket elivät omaa elämäänsä omissa pikku kodeissaan ja yksinäisyys veti ruman nuken elämän joskus aika vaisuksi. 





Joskus railakkaat ja iloiset ystävänuket kutsuivat sitä erilaisiin tapahtumiin ja yhteisiin illanviettoihin. Silloin ruma nukke tunsi olevansa melkein sievä ja tykätty. Joskus se erehtyi jopa tanssiaisiin, jossa se näytteli sujuvasti paljon nätimpää ja hupaisampaa nukkea kuin oikeasti olikaan, mikä joskus ihastutti ukkonukkejakin. Tanssissa sillä oli monesti kaksi vasenta jalkaa, mutta usein se sai paljon anteeksi kun vain jaksoi nauraa ja kuunnella kiinnostuneena kummastuttavia jorinoita. Eräänä yönä vanha teipattu nukke kuitenkin repesi ja nukkui valkoisiin pilven hattaroihin ikiajoiksi. Siellä se muuttui kauniiksi ja ehyeksi, juuri sellaiseksi kuin se olisi pitänyt alunperin piirtääkin:)


perjantai 18. heinäkuuta 2014

MARJA

Tällä kertaa makrokuvan aiheena oli MARJA.


 Oma maa mansikka, muu maa mustikka?



Alkuasetelma, josta lähdin kuvaamaan. Ruohonkorsi helminauhan karpalot tästä kuvasta puuttuvat, vadelmat ja herukat ovat tuossa mehussa;) MUTTA arkinen puolukkahillo unohtui kokonaan jääkaappiin.

Lisäys 21.7. Tuolla Anun haastekuvassa muistin yht'äkkiä etteihän tuo mansikka oikeastaan olekaan marja, vaan kuuluukin ruusukasvisukuun ja on samanlainen epähedelmä kuin kiulukkakin, jota hämäävästi ruusunmarjaksi kutsutaan. Ja että esimerkiksi tomaatti onkin kasvitieteellisesti marja! Tästähän me mansikka- ja kiulukka-tytöt emme ole moksiskaan:)

Lisää mahtavia marjakuvia löydät TÄÄLTÄ:)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

PÖRRÖTURKKI JA SINIKUKKAPAITA

MAKRO-haasteena oli ötökkä, joka itselleni oli turhan haasteellinen ja sisu meni kaulaan jo siinä vaiheessa kun ihmettelin haasteblogistin upeita makroja. Tämä kesä jää karusti mieleeni siitä, ettei ötököitä, hyönteisiä tai muita pörriäisiä ollut kylmän alkukesän vuoksi tarpeeksi, minkä takia monet linnunpoikaset menehtyivät pesiin ja pönttöihin, koska emolinnut eivät löytäneet tarpeeksi ruokaa.

Pieni, avuton linnunpoikanen löytyi eilen nääntyneenä tieltä, enkä tiennyt mitä tekisin, joten annoin sille vähän ruokaa ja vettä ja jätin mielestäni parempaan paikkaan lähelle löytöpaikkaa ja toivoin että emo huolehtisi ruokkimisesta. Päivällä se kyyhötti edelleen paikallaan hyvin maastoutuneena aika pirteänä, mutta illalla en sitä enää löytänyt. Yöuni meni ja itkettikin luonnon armoton systeemi, joka ei tosin vedä vertoja ihmisjulmuudelle. Ehkä mukana oli myös omaa elämän surua, pettymystä ja lievää toivottomuutta. Tässä kuitenkin iloinen ja terhakka hunajankerääjä täyttämässä sankoaan:)

kimalainen, paju, kesä

samettiruusu, sinikukkapaita

Mikähän lienee tämä "samettikiitäjä" johon törmäsin hautausmaalla. Kuva ole mikään häävi, kuten eivät muutkaan makroni - eihän satasen laatikolla tai vanhalla kännykällä voi saada niin hyviä kuin järkkärillä tai uudella lumialla etc. Laitoin alemman kuvan sen takia, että olen kiinnostunut tietämään, mikä ötokkä oli tuo ujo sinikukkapaita, jota hädin tuskin ehdin kuvata, kun herrarouva halusi lentää jo matkoihinsa:) 

perjantai 4. heinäkuuta 2014

RAIDAT

MAKROTEX haastoi tällä kertaa raitoihin ja ensimmäinen mikä aiheesta tuli mieleen on laulu riepumatosta ja etenkin laulun loppuosa, missä kiteytyy hienosti elämän viisaus eli "jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei noin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois". Vanhan ajan räsymattoon kudottiin muistoja, elettyä elämää, iloja ja suruja, vanhat vaatteet leikattiin matonkuteiksi, ellei niitä voinut paikkaamalla tai uudistamalla enää hyödyntää. Vähän samalla periaatteella olen virkkaillut nyt jäännöslankoja patalapuiksi, vaikka uusiahan nuo langanloput ovat olleet, purkulankaa on vain nimeksi.

Helenan kaunis matto

 

Seisoin ilta-auringossa kaihdinta vasten kun hoksasin yht'äkkiä miten kivasti varjoni heijastui seinälle raitojen keskelle.

Lisäys: Alempi taidokas leveillä puilla tehty neli- tai kuusvartinen kuviomatto ei minun kutomani, hyvä kun kaksvartista palttinaa osaa polkea:)