sunnuntai 26. helmikuuta 2017

MAUSTE

mauste, inkivääri, vanha inkivääripurkki,

Ikäneiti Ingefär oli onnesta soikeana kun sai hypätä iki-ihanan Inkivääripojan syliin. Rakkaussuhde lopahti kuitenkin lyhyeen kun Inkivääripoika silvottiin julmasti kuumajuoma ilojen raaka-aineeksi. Ikäneiti hiipi surun murtamana kaapin perimmäiseen nurkkaan ja yritti olla kuulematta äreää herra Morttelia, joka nauroi hävittömästi sen menetykselle. Äidillinen Salkkari änkesi itsensä kaappiin ja tönäisi ikävän herra Morttelin kauemmaksi.
- Maailma on täynnä ihania poikia ja joku kaunis päivä saat varmasti uuden, hän hymyili ja tarjosi Ingefär-neidolle pikku palan karkkia ja suolarakeen sydänsuruun.

mortteli, vanha huhmare, pippuri, mauste

Pieni Lintu haasteen aiheena oli MAUSTE.

salkkari, suola, suolasalkkari, arabian salkkari

perjantai 17. helmikuuta 2017

LUPAUS

Tarinan "äiti" on Uuna Hän etsi vapaaehtoisia ja kirjoittajalista nivoutui sen mukaisesti. Uuna aloitti tarinan tytöstä nimeltä Anna ja jatkokertomuksen nimeksi tuli Lupaus. Sen jälkeen tarinaa veivät ennalta sovitusti AimariiEstherMaahinenAstaRiitta K, Aina ja Irja

Henkilöt:  Anna Duiri (tarinassa Anabeelus) Sivakka: Filosofian maisteri
                  Annan äiti: Arja (Araalia) Sivakka
                  Annan isä: Nils Aslak Sivakka
                  Annan setä: Aurus Antereeus (äidin veli)
                  Helga Vaski: Annan täti (isän sisko) 
                  Irene Ritari: Annan lapsuusystävä.
                  Ikämieli eli Akmeeli Antereeus: Annan esi-isä
                  Jouni Morottaja: Annan mielitietty. Metsäinsinööri.

Annan äiti kertoi kuolinvuoteella tyttärelleen oudosta shamaaniperinnöstä ja pyysi lupausta että Anna ottaisi viestit vastaan hänen kuolleelta veljeltään - susi-Aurukselta - ja myös esi-isiltään. Tämä tuli Annalle shokkina, mutta hän yritti silti tehdä tilit selviksi menneisyyden kanssa. Lopulta hän jäi kokonaan unien ja näkyjensä alle. Tarinan aikaisempi juoni ja sen kulku löytyy ylläolevista postauksista.

EPILOGI

Anna havahtui hikimärkänä omasta sängystä. Kaupungin valot heijastuivat lohdullisina huoneeseen. Helga liikkui hiljaa ja Irene torkkui vuoteen vierellä. Anna tarttui lujasti ystävänsä käteen ja itki.
- Hss, ole ihan hiljaa Anna rakas, rauhoitti Irene hellästi.
- Näin hirvittäviä painajaisia, uikutti Anna. Irene silitti hiljaa hänen selkäänsä ja Helgan uupuneet kasvot häilähtivät jossakin yläpuolella. 

Anna nukahti uudelleen ja juoksi suon reunaan, jossa sudet odottivat. Hän jatkoi juoksuaan ja sudet seurasivat häntä. Hän yritti huutaa, mutta kurkusta tuli vain outoa ääntä - kuin ulvontaa.
- Akmeel, veahkki,  huusi Anna. Liehuvahiuksinen tumma hahmo seisoi pitkospuiden takana ja lähestyi hitaasti, raskain askelin. Niinkuin se, joka tietää että valo on sammumassa ja vuosisatainen perinne murtumassa. Ikuisesti.
- Àle ciero Anna!
- Ei itku ole heikkoutta, räjähti Anna ja tajusi murisevansa. Sudensilmä Akmeeli hymyili ymmärtävästi.
- Juokse Anabeelus, pieni susi, juokse. Etsi kivi. Hae voimasi.

Anna havahtui siihen, että joku yritti juottaa hänelle jotakin. Yrttijuoman huumaava tuoksu särki hänen päätään ja suussa oli myrkyn maku. Kädessä oleva esine tippui lattialle. Kirkas kivi vierähti sängyn viereen, Anna hapuili sitä turhaan takaisin. Hän ei voinut muistaa mistä oli kiven löytänyt.
- Milloin tämä adjágas loppuu, itki Anna.
- Anna kulta, tule takaisin pyysi Helga hiljaa. 
- Lean láhppon, uikutti Anna. Jostain unen takaa hän kuuli työkaverinsa äänen.
- Annalla on burnout. Hän teki töitä kun hullu, eikä aikonut ottaa sairaslomaa edes äitinsä kuoleman vuoksi. Sen takia passitin hänet lääkäriin. Hänen on viisainta levätä pitkään ja tulla töihin vasta kun kun on täysin toipunut.
- Jospa se Moskulan Jounikin ehtisi käymään. Sillä kun on suuri vaikutus Annaan, mietti Helga väsyneesti.

Anna vaipui horrokseen. Hän piti kirkasta kiveä kädessään, sen kimallus sattui silmiin ja jostakin kuului outo. laulava manaus, joka lähestyi ja sen kaiku vaivutti hänet yhä syvemmälle parantavaan uneen. Rummun kumea ääni johdatti hänet ylöspäin, kohti vuorien huippuja, kohti pilviä. Akmeelin viisaat suden silmät lävistivät vuosisatojen kuilun ja upposivat syvälle Annan silmiin. 

"Tam-ta-tam, juokse susi, juokse!
  Tam-ta-tam, juokse Anabeelus, juokse!
  Suuri Akmeel on vainusi,
  äiti Aralia silmäsi,
  susi-Aurus opettajasi" lauloi rumpu


vanha kuisti, kynttilä, jääruusut


Anna kulki Jounin kanssa käsikädessä Pielpajärven erämaakirkkoon. Talven jälkeen tuntui ihanalta kulkea auringonpaisteessa.
- Täältä tai kotimökkisi kellarista et vastauksia löydä, hyrisi Jouni ja katseli kulmiensa alta Annaa. Hänen suupieltään nyki pikkupirullinen naurunkure, jota Anna ei ollut näkevinään. Jounin silmät poikkesivat oudolla tavalla Lapin ihmisten tummista silmistä. Niissä oli kesytöntä meripihkan kultaa, mikä jossakin valossa taittui vihreään. 
- Tuskin tämä onneton kvartsin palakaan sitä minulle kertoo, nauroi Anna. Hän heitti kiven kauas ja se vieri rinnettä alas hukkuen muiden kivien joukkoon.

Väsymyksen ja kuumeen jälkeen Annalle oli selvää se, että saamenkielen ja kulttuurin vaaliminen olisi hänen elämäntyönsä. Se oli hänen lupauksensa lovinoitien sukuperimälle. Ehkäpä vanha kivi kuitenkin viitoitti sinne tien. Osa polusta johtui rakkaudesta Jouniin, osa burnoutista ja osa myyräkuumeesta, jonka hän sai äitinsä mökillä penkoessaan kellaria ja ikivanhoja esineitä.
- Vastaukset ovat aina täällä, vastasi mies koputtaen päänuppiaan.  
- Ja täällä, sanoi Anna hiljaa painaen käden sydämelleen. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä miehen silmiin tuli villi kimallus.
- Fárut!  Et edes tiedä kenen kanssa olet tekemisissä, nauroi Jouni ja kaappasi Annan syliinsä. 
- Minä olen seitsemännen pojan seitsemäspoika ja siinä voi käydä pikku noidan huonosti.  
- Olet lukenut liikaa scifejä riivattu heinäkenkä, puuskahti Anna ja yritti rimpuilla turhaan pois miehen otteesta.
Mun ràhkistan du, mumisi Jouni ja pussasi hullaantuneena Annan syntymämerkkiä. 
 Tuuli toi savunhajua ja  jostakin kaukaa kuului surumielinen suden joiku. Vaaran laella sinersi usva.

Saamenkieliset sanat: 
Veahkki - auta, Àle ciero - älä itke, adjágas - valveen ja unen rajatila, Lean láhppon - olen eksyksissä, Fárut - varo, mun ràhkistan du - minä rakastan Sinua

maanantai 13. helmikuuta 2017

HELMIKUU

joki, talvi, jäähampaat


Helmikuu nakkasi lotisevan tammikuun kylmästi olkansa yli ja heläytti pakkassillat vesien päälle. Joki irvisteli ja kalisutti leuhkasti jäähampaitaan. Tylsän tammikuun vastapainoksi hilpeä helmikuu vietti Kynttilänpäivää, mussutti Runebergin torttuja, väritti punaisia sydämiä, mietti laskiaisriemuja ja lopetti valtakautensa kunniakkaasti nelipolvi trokeella:) 

helmikuu, vanha kelkka, latu

sydämet, ystävänpäivä, sydänkarkit

Pieni Lintu haasteen aiheena oli HELMIKUU! Kaunista ja hyvää ystävänpäivää kaikille 💜
Nämä ihanat sydänkarkit sain ystävältä jo lauantaina

P.s. Lupaan että Uunan aloittama LUPAUS -jatkokertomus julkaistaan piakkoin, ehkä torstaina. Kävi iso vahinko, sillä aloittamani kooste jäi tallentamatta, enkä alunperin odottanut vuoroani näin pian. Olen lukenut jokaisen osuuden ainakin viisi kertaa ja kuutioinut pienen pääni ympäri miten punon juonen yhteen niin, että se miellyttäisi kaikkia. Pyydän anteeksi viivettä! Ei ole tahallista välinpitämättomyyttä, mulle vain sattui juttuja päällekkäin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

HAASTEVÄRINÄ RUSKEA


kärrynpyörä, vanha pihamiljöö,

Pieni Lintu haasteen aiheena oli RUSKEA. Jo lapsena opittiin että ruskea on perusvärien sekasotku, vaatimaton ja vähän masentavakin. Se liittyi syksyyn, peltohommiin ja raadantaan. Jopa historia todisti sen negatiivista kaikua kun ruskeapaidat marssivat pienen lettipään ihmettelyelimiin:) 

Lievästä kielteisyydestä huolimatta väri liittyy ihaniin tuoksuihin ja muistoihin: Kevätkesän tervantuoksuun, kahviin, suklaakiisseliin, kakkuihin. sipulilla värjättyihin pääsiäismuniin  ja joulumausteisiin. Kauneimmin ruskea taittuu suruvaipan tummissa siivissä aurinkoisena syyspäivänä. 


sisilisko, ruskea, syksy


joulumausteet, kaneli, tähtiananas, ruskea