keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

HAPPY

Tarina kertoo, että Luoja halusi antaa jokaiselle kuukaudelle oman lahjan, minkä vuoksi hän kutsui ne kaikki luokseen. Oli kuitenkin yksi, joka unohtui kisailemaan etelätuulen kanssa niin että myöhästyi kokonaan paikalta. Se oli tietenkin hullu ja huutiton Huhtikuu. Hän oli surun murtama jäätyään ilman lahjaansa. Muut kuukaudet säälivät huhtikuuta ja heltyivät antamaan osan omista lahjoistaan sille. Näin huhtikuun tyhjä vakka täyttyi lumipyrystä, räntäsateesta, revontulista, jääpuikoista, ukkosista, lounastuulesta, purojen solinasta, auringon paisteesta, sadekuuroista, loskakelistä, ujosta vihreydestä, pakkasöistä ja sinisistä kevätilloista. Tämän kevään huhtikuun huikein hulluttelu ja hitti lienee tässä 💜

jääröysteet, Laitapauha, kevät, meri, ranta, ahtojäät

Ahtojäinä tunnettu ilmiö rullasi Laitapauhan rannalle komeat pienois-Alpit. Näillä kuvilla osallistun Pieni Lintu haasteeseen! Aiheena oli ILOINEN Kuvaajan ilo välittyy varmasti
näistä kuvista.

irja, jäätikkö, ranta, kevät

jää, jääröysteet, ahtojää, ranta. Laitapauha, perämeri, kevät,

jääröysteet, ranta, Laitapauha, kevät, aurinko, pienoisalpit, ahtojää, huhtikuu


Rospuutto pakotti kuvaajat loppumatkasta jalkapatikkaan, mutta se maksoi vaivan:) 

rospuutto, tie, ranta

Kuvia myös Arin sivulla.

Ylläoleva tarina pohjautuu Raul Roineen ja Maija Karman kuvittamaan kirjaan: Oivallinen keinohepo vuodelta 1951.


Lisäys: 3.5.2017 Näin pian jääröysät huuhtoutuvat mereen Lohtajan Ohtakarista. Kuvaajana oli Kalle Niskala. Kommentissa mainitsin, ettei siinä kauan mene kun meri ne mukaansa huuhtelee. Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija arveli pääsiäisen aikaan että jääröykkiöt olisivat vielä juhannuskesänäkin paikalla, vähän se meinas meikäläistä silloin huvittaa.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

LOOKING UP

Pieni Lintu kuva haasteen aiheena oli KATSE YLÖS 💚


katolla, hirsinavetta, katonpaikkaus, Ari

Katolla, kesä, poika, kiipeily

Heti kun silmä välttää, katoavat nuoret ja vähän vanhemmatkin pojat näkyvistä. Olen oppinut että ne viihtyvät yläilmoissa paljon paremmin kuin maan kamaralla:) Tämänkin "Kiipijän" isä juoksenteli aikoinaan veljensä kanssa kilpaa pitkin talonharjaa ja kun karjaisin että alas sieltä niin jompi kumpi taisi heti hypätä ) 

savupiippu, kuusi, kevät, katto


Talitintti, kevät, talitiainen, lintu

Vuokra-asunnot ovat nykyään kiven alla mietiskelee Tintti. Enpä ole varma kuka pöntön loppujen lopuksi omi itselleen, sillä katsojia on käynyt pilvin pimein. Alkuun luulin että varpuset asettuivat taloksi, sen jälkeen sinitiaiset ihastelivat sitä, mutta mieltyivät uudempaan ja nyt hyörivät tintit pöntön kimpussa.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

BLACK

Kukat, keväänmerkit ja monet muut ihanat haasteet ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen ja otteeni lipsuu blogimaailman ovenkahvasta huolestuttavasti. Eräs kirjaesittelykin on odottanut vuoroaan jo pitkään. Olen pahoillani etten ole jaksanut paneutua asiaan   ♥ ♥ ♥

Pieni Lintu haasteen aiheena oli MUSTA johon kompastuin viime hetkellä. Ja juttu karkasi ilman nimeä, jonka vuoksi nimen paikalla saattaa olla ihme litania kukista ja mehiläisistä:)

puiset lankarullat, musta,


kissa, musta, Pinkku, sänky

Laukkua en anna,  et lähde kirjastoon, eikä sänkyä petata!


Marilyn, nostalgia, pastillirasia

Nostalgia-aiheinen peltirasia, joita myydään apteekissa. Näitä ostin matkaevääksi Kulkurille kun hän lähti jatkamaan matkaa eräänä syksynä. Luulin ettemme näkisi pitkään aikaan, jos enää milloinkaan, mutta "rakkauspastillit" toivat hänet äkkiä takaisin:)